Töissä on ollut melko kiireinen viikko. Kiirettä lisäsi kummasti keskiviikkoillan sähkökatkos, josta ylioppilaskunnan serveri ei vielä tätä kirjoittaessa ole toipunut. Samaan aikaan toisaalla Autonominen tiedekunta oli laajentanut toimintaansa. Anarkistien kritiikin kohteeksi joutui myös ylioppilaskuntamme.
Talonvaltaajien toimintaa on vaikea hyväksyä. Paikat oli sotkettu ja särjetty yliopiston käyttöön tarkoitetussa rakennuksessa. Valtaajien toiminnassa näkyy kirkkaasti yhteiskunnasta vieraantumisen tuntomerkit. Autonomisen tiedekunnan Manifestin kärki ampuu suurelta osin ohi ja perustuu väärään tietoon.
Kun joku väittää, että ylioppilaskunta tarjoaa "ainoastaan maksullista toimintaa" ja "ainoastaan yliopiston järjestöille", on vaikea olla suuttumatta. Ylioppilaskunnan toiminnasta merkittävä osa on maksutonta. Sitä paitsi kaikki joka tapauksessa katetaan ylioppilaskunnan jäsenmaksuilla, joten on vain reilua, että kalliimmissa tapahtumissa osallistujat tulevat kustannuksiin vähän suuremmalla osuudella.
Ylioppilaskunnan ryhmien toimintaa ei missään säännössä rajata koskemaan ainoastaan ylioppilaskunnan jäseniä. Mikään ei ole estänyt Valtaajia perustamasta järjestöä, joka tarjoaa (vaikka sitä paljon puhuttua kulttuuri)toimintaa ilmaiseksi koko kaupungille. Ja siihenkin löytyy tukea ylioppilaskunnalta.
Yhteiskunnasta vieraantuneet eivät edes ole yrittäneet, mutta haluavat silti sanoa, ettei mikään toimisi, vaikka olisinkin yrittänyt. Kaikki me yritetään perustella toimintamme ylevillä päämäärillä, vaikka taustalla olisi vain laiskuutta ja vieraantumista.
Niin, sitä pohjoismaista yhteistyötä saadaan viikonloppuna, kun menemme Kööpenhaminaan pohjoismaiden kristillisdemokraattisten nuorten (KDUN) kokoukseen. Jännittää nähdä, mitä tästä yhteistyöstä on saatavissa irti. Jotain konkreettista, toivoisin.
Lupaan raportoida matkasta ensi viikolla.
torstai 3. huhtikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti