Tunti ensimmäisiin tuloksiin

Vaikka en itse ole ehdokkaana, on mahanpohjassa tuttu vaalijännitys. Mukana on hirveä määrä tuttuja ja puolituttuja (sekä KD:ssä että jokseenkin jokaisessa muussa puolueessa), joiden menestys ja läpipääsy kiinnostaa, tottakai.

Kaikkein eniten jännitän tietysti puolueen pärjäämistä. Viimeisten kuukausien aikana fiilis puolueessa on ollut hyvä ja odottava. Uskon meidän kuuluvan vaalien voittajiin ja siitä se todellinen työ sitten alkaa.

On taas ollut aika, jolloin kuukauden ajaksi kaikkia kiinnostaa, mitä sinulle kuuluu? Oletko tyytyväinen, oletko iloinen ja onnellinen, kiinostaisiko sinua lukea lisää, uskoisitko voivasi äänestää juuri minua? Usko pois, juuri minä ajan parhaiten juuri sinun asiaasi.

Onneksi edessä on jälleen neljän vuoden hiljaisuus. Tai oikeastaan kahden ja puolen, sillä sen verran on seuraaviin suuriin vaaleihin, eli eduskuntavaaleihin 2011.

Politiikassa ei ole varaa kyynistyä. Silti en voi olla ärsyyntymästä siitä suuresta määrästä teeskenneltyä empatiaa ja krokotiilinkyyneliä, jotka vaalit ehdokkaissa kirvoittaa.

Seuraavan vuoden aikana nähdään, ketkä välittävät vaalien välilläkin.

ps. Viikko jäljellä vuosikokoukseen \o/. Vuosikokouksessa tulemme esittämään aika kovan vaatimuksen Suomen politiikalle. Vaatimus tuodaan esille ainakin tässä blogissa, mikäli media ei sitä suostu julkaisemaan.

Talouskriisin haaste markkinataloudelle

Kun käynnissä olevan talouskriisin mittasuhteet alkoivat selvitä ihmisille, kävi selväksi että tulemme näkemään kovenevia vaatimuksia talouden valvonnan lisäämiseksi, vastuullisten hirteen vetämiseksi ja kapitalismin kaatamiseksi.

Hyökkäyksiä markkinataloutta kohtaan näkee jo päivittäin esimerkiksi Helsingin Sanomien mielipidesivuilla. Myös monet populistiset poliitikot, kuten Erkki Tuomioja ovat vaatineet vapaan markkinatalouden puolestapuhujia olemaan hiljaa pari vuotta.

Tässä kritiikissä on yksi vakava pulma. Nykyinen talouskriisi aiheutui vähintään yhtä paljon markkinoiden puuttuvan vapauden, kuin niiden vapauden takia.

Kuten varmasti muistatte, kriisi sai alkunsa asuntoluottokriisinä, joka aiheutui niin sanotuista sub-prime -luotoista, siis asuntolainoista joita oli myönnetty ihmisille, joilla ei oikeastaan ole varaa omaan asuntoon. Luotottajina toimi kaksi puolivaltiollista asuntoluottoyhtiötä, Fannie Mae ja Freddie Mac, jotka olivat muuten demokraattien perustamia ja demokraattien johtamia.

Kun Bushin hallinto halusi vuonna 2003 lisätä näiden yhtiöiden valvontaa, vastustivat demokraatit sitä jyrkästi. Yhtiöiden nimen omaisena tavoitteena oli myöntää köyhille asuntolainoja ainoana vakuutena nämä asunnot ja niiden oletettu tuleva hinnannousu. Näin ei toimi vapaat markkinat. Vapailla markkinoilla asuntoluoton saa se, jolla on varaa siihen.

Ongelmana ei siis ollut markkinoiden vapaus, vaan se että lainoja myönnettiin poliittisin perustein markkinaperusteiden sijaan. Rahoitussektorissa on siinäkin syynsä. Se pilkkoi, yhdisteli ja teki mitä erikoisimpia silmänkääntötemppuja, jotta nämä korkean riskin asuntolainat saatiin kohtuullisemman riskin paketeiksi hajauttamalla riskejä. Kukaan ei lopulta tiennyt, kuinka paljon riskiä mihinkin pakettiin pankkiirin oikeasti sisältyi.

Kaikki tiedämme miten siinä lopulta kävi. Pointtini on tämä: syy kriisiin ei ole markkinoiden vapaudessa, vaan poliitikkojen taitamattomuudessa. Syytä on niin demokraateissa kuin republikaaneissa, kuin Euroopan poliitikoissakin.

Oikea lääke järjestelmän puutteisiin on niiden korjaaminen, ei järjestelmän korvaaminen huonommin toimivalla.

Suomi tarvitsee taloustieteitä

Tänään(kin) uutiset oli pullollaan talouskriisistä tai sen oireista kertovia juttuja. On hassua ajatella, että nykymaailmassa talous ei kuulu yleissivistykseen - ainakin jos peruskoulun ja lukion pakollista oppimäärää tarkastelee.

Luonnontieteillä näyttäisi olevan selkeä yliedustus pakollisten aineiden joukossa. Niinpä lukiossa opin mm. mitä on soluhengitys ja tunnistamaan soluelimet ulkonäöltä. Rakastan biologiaa ja nautin niistä tunneista valtavasti.

Mutta lukion jälkeistä elämää ajatellen; olen törmännyt huomattavasti harvemmin soluelimiin kuin talouskysymyksiin jokapäiväisessä elämässäni. Ja kun talouden mekanismit eivät kuulu yleissivistykseen, törmää mitä karmeimpiin väärinkäsityksiin ja väärään tietoon julkisessa keskustelussakin.

Toisin sanottuna, tänä päivänä on vaikea kutsua sivistyneeksi ihmistä, joka ei hallitse talouden mekanismien toimintaa, niin yleisluontoisesta asiasta on kyse. Karua puhetta, kun suurin osa meistä ei näitä mekanismeja oikeasti taida tuntea. Mutta tähän tulokseen olen väistämättä tullut, minkäs minä sille voin :D

Ehkä olisi aika korjata asia, ja tuoda yhteiskuntaopin rinnalle pakollin talousopin kurssi jo peruskouluun.

Kunnallisvaalit lähestyy

Kunnallisvaalit lähestyvät jälleen. Toisin kuin eduskuntavaaleissa, kunnallisella tasolla nuoren on jopa mahdollista päästä osaksi päätöksentekoa. (Eduskunnassa on tasan 1, siis 0,5% alle 30-vuotiaita.)

Nuorten pahoinvointi nousee päivä päivältä selkeämmin otsikoihin. Kymmenen-kahdenkymmenen vuoden laiminlyöntien tulos alkaa tulla näkyville. Viimeisimpänä uutisoitiin, kuinka entistä useamman nuoren aikuisen mielenterveys on koetuksella.

Ratkaisu on yksinkertainen: nuori, äänestä nuorta!

Jos sattuu asumaan Jyväskylässä (nykyisessä tai tulevassa), hyvä kohde on Asmo Maanselkä. Älykäs, älykäs nuori, jonka kyky omaksua uutta tietoa yhdistettynä uteliaaseen ja uutta luovaan ajatteluun on hämmästyttänyt minua vuosien varrella lukemattomia kertoja. Valtuustoon tulee menemään jos jonkilaista kapuloiden rattaisiin heittäjää ja kahvinjuojaa.

Asmolle annettu ääni ei mene hukkaan, sen voin luvata.