Meni jo.
Vappu oli kuitenkin hauska ainakin KD Nuorten osalta: Kouvolasta saimme 160 uutta jäsentä yhden illan aikana! Taaskaan en ole vähäisimmässäkään määrin syyllinen loistavaan tulokseemme, mutta se tuo valtavasti uutta voimaa omaan toimintaan!
Uudet jäsenet valitsevat pääsääntöisesti henkilöjäsenyyden KD Nuorissa. Henkilöjäsenet eivät liity puolueeseen, vaan ainoastaan KD Nuoriin. Näin ollen he myös automaattisesti lakkaavat olemasta jäseniämme täytettyään 31 vuotta. Henkilöjäsenet ovat meille kullan arvoisia. On tärkeää näyttää, että toiminnallamme on kannatusta, vaikka aktiivien määrä ei päätä huimaisikaan.
Puolueelle henkilöjäsenet tietysti ovat ongelma. Ennen pitkää uusien jäsenten määrä puolueessa vähenee, mikäli KD Nuorten henkilöjäseniä ei kyetä houkuttelemaan myös puolueen jäseniksi. KD:n pitää joka tapauksessa herätä huomaamaan, että postmodernissa yhteiskunnassa poliittinen aktiivisuus on vain yksi ihmisen vapaa-ajasta kilpailevista monista aktiviteeteista.
Mitä sellaista poliittisella osallistumisella on tarjottavana, että se hakkaa lätkämatsin, leffaillan, kuutamokävelyn tai vaikka viikonlopun maalla? KD Nuoret yrittää näyttää isoille mallia; hallituksen kokous onkin samalla bändin keikka tai illanvietto. Piknik puistossa tai leffailta kääntyy yhteiskunnalliseksi vaikuttamiseksi, kun asiaa lähestyy oikein.
Vetoaminen ihmisten yhteisvastuullisuuteen toimii vuosi vuodelta huonommin, sillä se on pohjimmiltaan ristiriidassa postmodernin kanssa.
(Seuraava hallituksen kokous/ bänditapahtuma Joensuussa lauantaina 17.5.)
tiistai 6. toukokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti