Maailma muuttuu, osa 2

Kävimme eilen pitkästä aikaa Alajärven mummolassa. Jouluaterialla tuli vastaan toinen odotettavissa ollut järkytys tällä viikolla: maito oli purkissa!!! En muista koskaan aikasemmin juoneeni purkitettua maitoa mummolassa.

Viimeisetkin lehmät olivat poissa, samoin navetan koneiden ympärivuorokautinen hurina. Isovanhempieni elämäntyönä raivaama tila toki on jatkossakin pystyssä, metsä kasvaa ja kesäisin vilja. Mutta maaseutu muuttuu, hiljenee.

Pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta, kuin kaupungeissakin: modernismin myötä koneet ovat vieneet suuren osan ihmisen töistä, ja erikoistumisen ansiosta meidän kaikkien ei tarvitse vain metsästää ruokaa, vaan osa voi keskittyä tekemään toimistotyötä ja muuta arvokasta. Kehitystä on vaikea pysäyttää, eikä paluuta ainakaan 50-luvun maaseutuun ole.

Ihmisen vieraantuminen luonnosta ja sen vuosikierrosta on vieraantumista siinä missä muukin, kuten yhteiskunnallinen ja sosiaalinen vieraantuminen. Vaikutukset ovat tuhoisia. Maaseutu on tarjonnut minulle valtavan hienoja mahdollisuuksia tutustua ruuan tuotantoon, metsänhoitoon, metsästykseen ja ihan vain luonnossa kävelemiseen.

Poliitikkojen pitää löytää ratkaisu ihmisten luonnosta vieraantumisen lopettamiseksi. Ratkaisuna ei voi olla yksistään maaseudun elinvoimaisuuden ylläpitäminen, mutta osa ratkaisua, tai ainakin sen edellytys se on.

Maaseudun hiljenemisen kaltaisiin rakenteellisiin muutoksiin liittyy paljon tunteita. Monilla ne tunteet ovat kylmiä, "nykyaika vaatii muutosta ja pulinat pois". "Menkööt johonkin oikeisiin töihin" sanoi eräs demarituttuni. Ihmiset joutuvat vaihtamaan töitä jatkuvasti. Se on osa nykyaikaa.

Muutokseen liittyy kuitenkin valtavia sosiaalisia ja henkisiä muutoksia, jotka pitäisi myös ottaa huomioon. Se tunne, kun jokin muuttuu niin pysyvästi, että maitokin tulee purkista, on valtava, ja se on aito. Välinpitämättömyys näitä tunteita kohtaan on lopultakin kaikista suurin vääryys, johon maaseudun hiljenemisestä piittaamattomat syyllistyvät.