Maailma muuttuu, osa 2

Kävimme eilen pitkästä aikaa Alajärven mummolassa. Jouluaterialla tuli vastaan toinen odotettavissa ollut järkytys tällä viikolla: maito oli purkissa!!! En muista koskaan aikasemmin juoneeni purkitettua maitoa mummolassa.

Viimeisetkin lehmät olivat poissa, samoin navetan koneiden ympärivuorokautinen hurina. Isovanhempieni elämäntyönä raivaama tila toki on jatkossakin pystyssä, metsä kasvaa ja kesäisin vilja. Mutta maaseutu muuttuu, hiljenee.

Pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta, kuin kaupungeissakin: modernismin myötä koneet ovat vieneet suuren osan ihmisen töistä, ja erikoistumisen ansiosta meidän kaikkien ei tarvitse vain metsästää ruokaa, vaan osa voi keskittyä tekemään toimistotyötä ja muuta arvokasta. Kehitystä on vaikea pysäyttää, eikä paluuta ainakaan 50-luvun maaseutuun ole.

Ihmisen vieraantuminen luonnosta ja sen vuosikierrosta on vieraantumista siinä missä muukin, kuten yhteiskunnallinen ja sosiaalinen vieraantuminen. Vaikutukset ovat tuhoisia. Maaseutu on tarjonnut minulle valtavan hienoja mahdollisuuksia tutustua ruuan tuotantoon, metsänhoitoon, metsästykseen ja ihan vain luonnossa kävelemiseen.

Poliitikkojen pitää löytää ratkaisu ihmisten luonnosta vieraantumisen lopettamiseksi. Ratkaisuna ei voi olla yksistään maaseudun elinvoimaisuuden ylläpitäminen, mutta osa ratkaisua, tai ainakin sen edellytys se on.

Maaseudun hiljenemisen kaltaisiin rakenteellisiin muutoksiin liittyy paljon tunteita. Monilla ne tunteet ovat kylmiä, "nykyaika vaatii muutosta ja pulinat pois". "Menkööt johonkin oikeisiin töihin" sanoi eräs demarituttuni. Ihmiset joutuvat vaihtamaan töitä jatkuvasti. Se on osa nykyaikaa.

Muutokseen liittyy kuitenkin valtavia sosiaalisia ja henkisiä muutoksia, jotka pitäisi myös ottaa huomioon. Se tunne, kun jokin muuttuu niin pysyvästi, että maitokin tulee purkista, on valtava, ja se on aito. Välinpitämättömyys näitä tunteita kohtaan on lopultakin kaikista suurin vääryys, johon maaseudun hiljenemisestä piittaamattomat syyllistyvät.

Maailma muuttuu, osa 1

Inttikaverini Jakke soitti eilen. Hän oli juuri käynyt kertausharjoituksissa. Tajusin heti, että se tarkoittaa sodanajan prikaatimme lakkautetun. Uutinen ei tullut yllätyksenä, sillä sen perustajana toiminut Savon Prikaati lopetti toimintansa jo jokin aika sitten. Lisäksi käytössämme ollut Neuvostoliitossa valmistettu BTR-60 -kalustomme veteli jo varusmiespalvelukseni aikaan viimeisiään, vaikka loistava peli se on edelleen.

Ottaisin edelleen BTR-60:n sata kertaa mieluummin, kuin perus-Pasin (XA-185).

Noh, joka tapauksessa sodanajan prikaatimme siis on lakkautettu. Olin vuoden varusmiespalveluksessa, ja toisen sopimussotilaana kouluttamassa seuraavia komppanioita nyt lakkautetun prikaatimme tarpeisiin. Lisäksi kävin kaksissa kertausharjoituksissa vuonna 2005, minkä kunniaksi meidät kaikki ylennettiin luutnanteiksi kesällä 2007.

Menikö koulutukseni hukkaan?

Maailma muuttuu, eikä Suomenkaan puolustusvoimat tarvitse enää koko ikäluokkaa sodanajan kenttäarmeijan tarpeisiin. Jakellekin oli sanottu, että uuden sijoituksen saaminen edellyttäisi omaa aktiivisuutta, hakeutumista vapaaehtoisiin harjoituksiin ja maakuntakomppanioiden palvelukseen. Kaikkia ei enää tarvita.

Puolustuspolitiikan uudistuksessa on kaksi keskeistä kysymystä. Onko nykyinen, asevelvollisuuteen perustuva järjestelmämme perustavanlaatuisena ratkaisuna oikea? Ja millainen tämän järjestelmän tulee olla, mikäli se perustuu asevelvollisuuteen?

Mielestäni asevelvollisuuden hyödyt ylittävät edelleen tänä päivänä sen haitat. Vain yleiseen asevelvollisuuteen perustuva järjestelmä voi taata, että Suomen alueellinen koskemattomuus - itsenäisen valtiojärjestelmän edellytys - voidaan taata. En tietenkään odota, että venäläiset tuossa huomenna jyräisivät tänne vain, koska siihen pystyvät. Mutta Venäjä siinä missä muutkin suurvallat - Yhdysvallat ja EU mukaan lukien - on valmis käyttämään tarvittaessa voimaansa.

Vaikutukseen tarvittavan voiman määrä riippuu vastaanottavasta osapuolesta. Riittävä puolustusvalmius tarkoittaa, että Suomeen ei missään tilanteessa kannata yrittää vaikuttaa voimatoimilla tai niillä uhkaamalla.

Toinen kysymys on, pitääkö koko ikäluokka kerrallaan kouluttaa sotilaiksi? Mielestäni ei tarvitse. Jo nykyisellään kriisiajan kenttäarmeijamme ei tarvitse koko ikäluokkaa palvelukseensa, joten on vääryys ja haaskausta kouluttaa kaikki. Vääryys se on siksi, että jokainen asevelvollisuuden suorittanut käyttää ainutkertaisesta elämästään puolesta vuodesta vuoteen isänmaan hyväksi käytännössä palkatta - ja tämä koskee tietysti vain miehiä. Haaskausta se on siksi, että koulutus tapahtuu verovaroin, minkä lisäksi asevelvollisuuden suorittaminen lyhentää työssä - ja siten veronmaksajana - olemisen osuutta ihmisen elinkaaresta.

Asevelvollisuudella on siis inhimillisiä ja kansantaloudellisia kustannuksia, jotka eivät näy puolustusbudjetin loppusummassa.

Mielstäni valikoiva asevelvollisuus on siis oikea ratkaisu Suomelle jatkossa. Samalla pitää turvata varusmiespalveluksen suorittaneiden oikeudet. Nykyisin siviilipalveluksen suorittaminen on jo kannatavampaa, sillä se on huomattavasti vähemmän ajallisesti ja paikallisesti sitova palvelusmuoto, siitä voi halutessaan hankkia oman alan työkokemusta, eikä edes yhteiskunnallinen paine enää tänäpäivänä aiheuta ongelmia.

Tämä on pelkästään hyvä asia, sillä siviilipalvelus tulee voida suorittaa ilman turhaa haittaa. Sen ei tulisi olla rangaistuksen luonteinen. Jos varusmiespalvelus kuitenkin nähdään arvokkaana yhteiskunnan ja isänmaan palveluksena, sen tulisi olla luonteeltaan palkitseva. Nykyisillä ehdoilla asepalvelus - etenkin jos määrätään 12 kuukauden palvelukseen - on rangaistusluonteinen.

Mielestäni puolustusvoimille tulisikin taata riittävät toiminnan resurssit, jotka mahdollistaisivat myös varusmiesten riittävän palkitsemisen palveluksestaan. Tämä tarkoittaisi merkittävää lisäystä nykyiseen päivärahaan, sekä varusmiesten nykyistä parempaa kouluttamista siviilimaailmassa hyödynnettävissä taidoissa.

Joka tapauksesa nykyinen varusmiesjärjestelmä on pahimman luokan yhteiskunnallista riistoa.

Sarkomaa laittoi perheen uran edelle

Opetusministeri Sarkomaa erosi eilen perhesyihin vedoten. Varmasti vaikea ratkaisu, mutta äärimmäisen kunnioitettava. Perheen hyvinvointi vaikuttaa koko Suomen tulevaisuuteen seuraavassa sukupolvessa. On kunnioitettavaa, että joku uskaltaa tehdä tällaisen henkilökohtaisen ratkaisun maailmassa, joka korostaa yksilön onnistumista, perheestä viis.

Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia, että tällainen ratkaisu on myös yksilölle kannattava. Ja että ratkaisun uskaltaa tehdä myös mies.

Päivi Räsänen ja sunnuntairuuat

Päivi Räsänen esitti kauppojen sunnuntaiaukioloista tulleen päätöksen jälkeen, että sunnuntaina ruuan tulisi maksaa enemmän kuin arkena. Ajatus sai aika tyrmäävän vastaanoton, mikä kertoo enemmän Suomessa käytävän keskustelun tasosta kuin Räsäsen kommentista. (Räsäsen kommentti poiki paitsi viimeisten kuukausien törkeimmät lehtikuvat, myös "Päivi Räsänen. Vittu olet idiootti!!!" -facebook ryhmän. :D)

Kun tarkemmin tarkastelee Räsäsen ehdotusta, se näyttää yllättävän järkevältä. Sunnuntai on jo tähän asti ollut kaikista laiskin kauppapäivä, minkä lisäksi työntekijöille maksettavat sunnuntailisät tarkoittavat, että kaupan kannattavuus on väistämättä sunnuntaina heikompi, kuin muina päivinä. Tätä kompensoi tosin pienenevä ruuan hävikki, mikä tuskin kattaa sunnuntain suurempia kustannuksia. On väistämätöntä, että sunnuntaikauppa laskee kaupan katteita.

Tämä johtaa yhtä väistämättä paineeseen nostaa ruuan hintaa. Ruuan hintainflaatio taas rankaisee kaikken eniten pienituloisia, kuten opiskelijoita ja eläkeläisiä. On täysin perusteltua vaatia, että sunnuntaikaupan erilaisen hintarakenteen tulee näkyä hinnoissa.

Uusien ajatusten esittäminen on kuitenkin Suomessa yhtä kuin poliittinen itsemurha. Suomessa tulee ajatella samalla tavalla muiden kanssa tai joutuu sosiaalisen sekluusion kohteeksi.

ps. Ratkaisu sunnuntaikaupan vääristyneeseen kustannusrakenteeseen tulee ajan myötä työn sunnuntailisien poistumisen kautta. Kun yhteiskunta siirtyy 24/7 elämään, ei yö- viikonloppu- tai pyhälisille ole enää mitään perustetta. Kenen hyvinvointi tämän kaiken seurauksena sitten kasvoi? Ehkä suurten yritysten omistajien.

Lomaltapaluu

Kahden kuukauden tauko blogin kirjoittamisesta on tehnyt ihan hyvää. Monesti tulee oltua näennäisesti lomalla, pyöritellen kuitenkin koko ajan ajatuksissa kaikkea sitä, mitä pitäisi tehdä. Näin ainakin itselläni.

Tällä kertaa olen pystynyt olemaan pari kuukautta lähes täysin ajattelematta blogia. Yhteiskunta on muuttumassa suuntaan, jossa jokainen meistä on "oman elämänsä yrittäjä". Projekti seuraa toistaan, ja jokainen lyhytkin loma on pois kyvystämme kilpailla toisten kanssa.

Vasemmistossa on perinteisesti itketty tämän muutoksen johdosta, tekeehän se meistä ihmisistä entistä stressaantuneempia ja väliinputoajienkin määrä kasvaa. Oikeistossa lisääntynyt kilpailu on toivotettu ilolla vastaan.

Kukaan ei ole esittänyt keinoja, joilla ihmiset kykenisivät sopeutumaan ja selviämään muuttuneesta tilanteesta.