Oulun keikka vei mehuja, vaikka oma osuuteni olikin varsin pieni. Illan yleisötilaisuus toi mukanaan sekä pettymyksiä että onnistumisia. Noin 100 hengen yleisö oli minulle pieni pettymys. Sen sijaan 14 uutta jäsentä oli tuosta määrästä loistava saavutus!
Kiitokset valtavasta työstä kuuluu toiminnanjohtajallemme Lauralle, sekä Oulun energisille naisillemme Ennille ja Riitalle!
Kokonaisuuteen ei todellakaan voi siis olla pettynyt, etenkin kun kaiken ohella pidettiin mielestäni hyvä hallituksen kokous, jossa oli myös aikaa keskusteluille. Seuraava hallitus+yleisötapahtuma onkin sitten 17.5. Joensuussa. Ajatuksia siitä kuinka tapahtumasta saadaan vielä hienompi ja spektaakkelimaisempi on jo paljon joten odotettavissa on hieno ilta!
Sitä ennen tällä viikolla tapaamme eduskuntaryhmämme Helsingissä. Aiomme olla liekeissä kun esittelemme kunnianhimoiset tavoitteemme ja tarjoamme uudenlaista yhteistyökuviota kansanedustajillemme.
Loppuun vielä muistoja 10 vuoden takaa. 10 vuotta sitten Nightwish oli julkaissut ensimmäisen albuminsa (joka löysi tiensä lähes välittömästi myös omaan hyllyyni) ja veti myös Jyväskylässä keikan yhdessä toisen tulokasbändin, Children of the Bodomin kanssa.
The Carpenter on yksi Nightwishin alkutaipaleen hienoista biiseistä.
maanantai 10. maaliskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti