Huomenna lähden aikalailla aamusta junalla kohti Turkua, jossa (tai oikeastaan Kaarinassa) Kokkarinuoret pitävät jokavuotuista kesäkouluaan. Luvassa on iltapäivällä paneelikeskustelua, paikalla pitäisi olla koko joukko muitakin nuorisojärjestöjen puheenjohtajia.
Turusta suuntaan vielä illaksi Helsinkiin, jossa torstaina on puoluehallituksen ylimääräinen kokous. Uskoakseni etenkin uuden puoluesihteerin valinta Brysseliin lähtevän Sarin tilalle on se, mikä keskustelua tulee herättämään.
Varmaankin ehdin torstai-illaksi takaisin Vaasaan. Tämä olisi ihan kiva juttu, sillä heti perjantaiaamuna kohteena on Himanka, jossa kolmannen peräkkäisen poliittispainotteisen päivän aiheena on väittely minun ja ViNO:n edustajan kanssa aiheella "valtionuskonto Suomessa"(!).
Tuo kolmas tässä kaikista eniten mietityttää näin etukäteen, sillä tuosta tuskin on tulossa mitään kovin mielenkiintoista. Toisaalta aiheesta saadaan varmasti rakentava keskustelu aikaiseksi juuri ViNOlaisen kanssa, mutta uskoakseni keskustelusta tulee aivan jotain muuta kuin mitä järjestäjät odottivat...
Selkään sattuu.
tiistai 4. elokuuta 2009
maanantai 27. heinäkuuta 2009
Pari kevyempää mokaa
Poliitikon taidot ovat lopulta aika yksinkertaisia. Empaattisuus ja ulospäin suuntautuneisuus vievät usein jo pitkälle. Irtopisteitä saa tuskin mistään halvemmalla ja helpommalla, kuin hymyilemällä ja kättelemällä mahdollisimman montaa ihmistä. Pari ystävällistä sanaa ja voitto on varma.
Koska kyse on poliitikon taidoista, niissä on myös helppo mokata. Vai mitä voi olla mieltä seuraavista?
Jotain random-tyyppejä
Gordon Brown ja joku jenkki
Koska kyse on poliitikon taidoista, niissä on myös helppo mokata. Vai mitä voi olla mieltä seuraavista?
Jotain random-tyyppejä
Gordon Brown ja joku jenkki
perjantai 24. heinäkuuta 2009
Kohti puoluekokousta
KD:n seuraava sääntömääräinen puoluekokous järjestetään Järvenpäässä elokuun viimeisenä viikonloppuna. KD Nuorille on varattu tunnin verran ohjelma-aikaa samanaikaisesti yleiskeskustelun kanssa. Tarkoituksena on vetää jonkinlainen tulevaisuus -workshop, tai jotain sen suuntaista. Kehittelemme ohjelmaa nyt tulevana viikonloppuna kotona Kinkomaalla.
Eurovaalien tulos muutti tilanteen
KD kuului ehdottomasti kesäkuisten europaan parlamenttivaalien voittajiin. Sari Essayah meni kovan työn päätteeksi upealla äänimäärällä läpi. Onnistuminen EU-vaaleissa oli meille upea asia, se toi puolueeseen hirveän määrän positiivisuutta ja uutta energiaa. Tulevaisuudenuskoa.
Se myös käänsi puoluekokouksen asetelmat aivan uusiksi.
Ennen vaaleja media (mm. HS) haisteli, että Päivi saattaisi mennä vaihtoon kesän puoluekokouksessa. Taustalla olivat sekä kunnallisvaalit 2008, että eduskuntavaalit 2007, joiden tulokset eivät olleet selkeitä voittoja - positiivisista yllätyksistä puhumattakaan. On tosin aina muistettava, että politiikassa kilpailu on kovaa, ja omien asemien säilyttäminenkin on aina eräänlainen voitto.
Joka tapauksessa, voitokkaiden vaalien jälkeen on turha kuvitella, että kukaan uskaltaisi lähteä haastamaan Päivin asemaan puolueen puheenjohtajana. Juuri kukaan ei tunnu muistavan, kuinka lähellä olimme jäädä ilman vaaliliittoa. Lopulta kyse lienee ollut ennen kaikkea Timo Soinista, joka jostain syystä teki vaaliliiton kanssamme. Niitä syitä voidaan spekuloida loputtomiin, totuuden tietää ainoastaan TS.
Ja ilman vaaliliittoa olisimme jääneet ilman omaa europarlamentaarikkoa.
Puolue kaipaa uusia avauksia
Tilanteeseen pitäisi minusta suhtautua siten, kuin jos Sari ei koskaan olisi saanut europarlamentaarikon paikkaa. Puolue on sama. Henkilöt ovat samat. Sen ohjelmat ovat samat, samoin kuin sen toimintakulttuuri jne. Viime hetkellä aikaiseksi saatu vaaliliitto ei muuttanut mitään näistä asioista. Se ei myöskään tule antamaan meille vaalivoittoa vuoden 2011 eduskuntavaaleissa - vaikka juuri niihin vaaleihin tullaan menemään sillä johdolla ja niillä ajatuksilla, jotka lyödään lukkoon elokuun lopulla Järvenpäässä.
Olisi tärkeää, että joku voisi haastaa nykyisen puoluejohdon. Kyse olisi joka tapauksessa "turhasta" haasteesta, sillä puolueen johdon asema voitokkaiden vaalien jälkeen on horjumaton. Demokratiaan kuuluu kuitenkin vaihtoehtojen olemassaolo. Puoluekokous on KD:n ylin päättävä elin ja sillä tulisi olla, mistä valita. Haaste pakottaisi puoluejohdon ainakin perustelemaan omat valintansa ja luomaan uusia avauksia, joilla puolue saataisiin kasvu-uralle ennen kevättä 2011.
KD:ssa usein ylpeillään sillä, kuinka Raino Westerholm uskalsi vuonna lähteä haastamaan istuvan presidentin, vaikka juuri kukaan toinen ei sitä uskaltanut. Usein tätä ylpeilyä perustellaan juuri sillä, että Westerholmin ehdokkuus oli aidon demokratian kannalta välttämätöntä. Samalla tavalla pitäisi nyt olla kannustamassa haastajia esille puolueen linjan kehittämiseksi.
Jokaisen puoluekokousvaltuutetun tulisi kysyä itseltään: "kuinka ajattelisin tässä tilanteessa, jos olisimme jääneet ilman vaaliliitto europarlamenttivaaleissa?".
Eurovaalien tulos muutti tilanteen
KD kuului ehdottomasti kesäkuisten europaan parlamenttivaalien voittajiin. Sari Essayah meni kovan työn päätteeksi upealla äänimäärällä läpi. Onnistuminen EU-vaaleissa oli meille upea asia, se toi puolueeseen hirveän määrän positiivisuutta ja uutta energiaa. Tulevaisuudenuskoa.
Se myös käänsi puoluekokouksen asetelmat aivan uusiksi.
Ennen vaaleja media (mm. HS) haisteli, että Päivi saattaisi mennä vaihtoon kesän puoluekokouksessa. Taustalla olivat sekä kunnallisvaalit 2008, että eduskuntavaalit 2007, joiden tulokset eivät olleet selkeitä voittoja - positiivisista yllätyksistä puhumattakaan. On tosin aina muistettava, että politiikassa kilpailu on kovaa, ja omien asemien säilyttäminenkin on aina eräänlainen voitto.
Joka tapauksessa, voitokkaiden vaalien jälkeen on turha kuvitella, että kukaan uskaltaisi lähteä haastamaan Päivin asemaan puolueen puheenjohtajana. Juuri kukaan ei tunnu muistavan, kuinka lähellä olimme jäädä ilman vaaliliittoa. Lopulta kyse lienee ollut ennen kaikkea Timo Soinista, joka jostain syystä teki vaaliliiton kanssamme. Niitä syitä voidaan spekuloida loputtomiin, totuuden tietää ainoastaan TS.
Ja ilman vaaliliittoa olisimme jääneet ilman omaa europarlamentaarikkoa.
Puolue kaipaa uusia avauksia
Tilanteeseen pitäisi minusta suhtautua siten, kuin jos Sari ei koskaan olisi saanut europarlamentaarikon paikkaa. Puolue on sama. Henkilöt ovat samat. Sen ohjelmat ovat samat, samoin kuin sen toimintakulttuuri jne. Viime hetkellä aikaiseksi saatu vaaliliitto ei muuttanut mitään näistä asioista. Se ei myöskään tule antamaan meille vaalivoittoa vuoden 2011 eduskuntavaaleissa - vaikka juuri niihin vaaleihin tullaan menemään sillä johdolla ja niillä ajatuksilla, jotka lyödään lukkoon elokuun lopulla Järvenpäässä.
Olisi tärkeää, että joku voisi haastaa nykyisen puoluejohdon. Kyse olisi joka tapauksessa "turhasta" haasteesta, sillä puolueen johdon asema voitokkaiden vaalien jälkeen on horjumaton. Demokratiaan kuuluu kuitenkin vaihtoehtojen olemassaolo. Puoluekokous on KD:n ylin päättävä elin ja sillä tulisi olla, mistä valita. Haaste pakottaisi puoluejohdon ainakin perustelemaan omat valintansa ja luomaan uusia avauksia, joilla puolue saataisiin kasvu-uralle ennen kevättä 2011.
KD:ssa usein ylpeillään sillä, kuinka Raino Westerholm uskalsi vuonna lähteä haastamaan istuvan presidentin, vaikka juuri kukaan toinen ei sitä uskaltanut. Usein tätä ylpeilyä perustellaan juuri sillä, että Westerholmin ehdokkuus oli aidon demokratian kannalta välttämätöntä. Samalla tavalla pitäisi nyt olla kannustamassa haastajia esille puolueen linjan kehittämiseksi.
Jokaisen puoluekokousvaltuutetun tulisi kysyä itseltään: "kuinka ajattelisin tässä tilanteessa, jos olisimme jääneet ilman vaaliliitto europarlamenttivaaleissa?".
maanantai 20. heinäkuuta 2009
Porin Torilla
Viikonloppu sujui mukavasti: lauantaiaamuna suuntasimme Anun kanssa kohti Jazz-kaupunki Poria, jos KD Nuorilla oli viime vuoden tapaan oma piste osana Porin Mahdollisuuksien tori -tapahtumaa. Mahdollisuuksien toria oli tänä vuonna siirretty selvästi lähemmäs Porin Kauppatoria, mikä loppuviimein oli meidän kannaltamme huono asia.
Viime vuonna olimme keskellä kävelykatua, jolloin ihmisten oli pakko kulkea kojujemme editse, mikäli halusivat jonnekin. Kaiken huipuksi tapahtuma oli lyhennetty puoleen, ja kojut laitettiin kiinni jo kahdelta iltapäivällä. Selvästi ennen kuin suuri osa nuorisosta lähtee liikkeelle.
Valitettavasti tämä kaikki näkyi selvästi viime vuotista pienempänä määränä KD Nuorten toiminnasta kiinnostuneita. Joitakin hyviä kohtaamisia päivän aikana kuitenkin oli, ja niistä tulee aina hyvälle mielelle.
Samassa teltassa PS:n kanssa
KD Nuoret oli jälleen niputettu samaan telttaan Perussuomalaisten kanssa. Sanon Perussuomalaisten, sillä PS oli ainoa tapahtumassa mukana olleista "nuoriso"järjestöistä, joilla ei ollut mitään nuorten toimintaan viittaavaa materiaalia tai asiaa jaettavanaan. Tapahtumahan oli nuorisojärjestöjen yhteistyössä järjestämä.
Mielenkiintoinen ilmiö sinällään on, kuinka ihmisen mieli toimii. Europarlamenttivaaleissa KD:n ja PS:n oltua vaaliliitossa useampikin ihminen epäili päivän aikana myös tämän yhteisen telttapaikan johtuneen siitä.
Koska olin ollut paikkalla myös edellisenä vuonna (jolloin vaaliliitosta enintään haaveiltiin KD:ssa) tiesin kuitenkin meidän olleen samalla tavoin yhteisessä teltassa jo tuolloin. Ihmisen mieli vain tahtoo nähdä tällaisia yhteyksiä sielläkin, missä niitä ei oikeastaan ole nähtävänä.
Toinen ilmiö, johon törmäsin myös viime vuonna Porissa oli se, että yhä jotkut jaksavat kysyä KD Nuoret kuullessaan, "ai kansandermokraattinuoret". Se vitsi on jo melkein kymmenen vuotta vanha, kuultu on, moneen kertaan.
Uskonnon ja politiikan sekoittamista
Tapahtumaan osallistuneita ryhmiä esiteltiin myös lyhyellä haastattelulla, jonka joku tapahtuman järjestäjistä suoritti alueella olleella esiintymislavalla. Koin jotenkin tylsänä sen, kuinka haastattelija yritti kovasti kaivella KD:n (tai "kristillisten", kuten hän asian halusi esittää) toiminnan takana olevia arvoja.
Yritin välttää parhaani mukaan suuntaavaa kysymystä kristillisistä arvoista ja lähimmäisen rakkaudesta ja painottaa kristillisdemokratiaa poliittisena ideologiana. Haastattelun lopuksi hän toivotti vielä "siunausta" toiminnallemme, mistä kiitin.
Viime vuonna olimme keskellä kävelykatua, jolloin ihmisten oli pakko kulkea kojujemme editse, mikäli halusivat jonnekin. Kaiken huipuksi tapahtuma oli lyhennetty puoleen, ja kojut laitettiin kiinni jo kahdelta iltapäivällä. Selvästi ennen kuin suuri osa nuorisosta lähtee liikkeelle.
Valitettavasti tämä kaikki näkyi selvästi viime vuotista pienempänä määränä KD Nuorten toiminnasta kiinnostuneita. Joitakin hyviä kohtaamisia päivän aikana kuitenkin oli, ja niistä tulee aina hyvälle mielelle.
Samassa teltassa PS:n kanssa
KD Nuoret oli jälleen niputettu samaan telttaan Perussuomalaisten kanssa. Sanon Perussuomalaisten, sillä PS oli ainoa tapahtumassa mukana olleista "nuoriso"järjestöistä, joilla ei ollut mitään nuorten toimintaan viittaavaa materiaalia tai asiaa jaettavanaan. Tapahtumahan oli nuorisojärjestöjen yhteistyössä järjestämä.
Mielenkiintoinen ilmiö sinällään on, kuinka ihmisen mieli toimii. Europarlamenttivaaleissa KD:n ja PS:n oltua vaaliliitossa useampikin ihminen epäili päivän aikana myös tämän yhteisen telttapaikan johtuneen siitä.
Koska olin ollut paikkalla myös edellisenä vuonna (jolloin vaaliliitosta enintään haaveiltiin KD:ssa) tiesin kuitenkin meidän olleen samalla tavoin yhteisessä teltassa jo tuolloin. Ihmisen mieli vain tahtoo nähdä tällaisia yhteyksiä sielläkin, missä niitä ei oikeastaan ole nähtävänä.
Toinen ilmiö, johon törmäsin myös viime vuonna Porissa oli se, että yhä jotkut jaksavat kysyä KD Nuoret kuullessaan, "ai kansandermokraattinuoret". Se vitsi on jo melkein kymmenen vuotta vanha, kuultu on, moneen kertaan.
Uskonnon ja politiikan sekoittamista
Tapahtumaan osallistuneita ryhmiä esiteltiin myös lyhyellä haastattelulla, jonka joku tapahtuman järjestäjistä suoritti alueella olleella esiintymislavalla. Koin jotenkin tylsänä sen, kuinka haastattelija yritti kovasti kaivella KD:n (tai "kristillisten", kuten hän asian halusi esittää) toiminnan takana olevia arvoja.
Yritin välttää parhaani mukaan suuntaavaa kysymystä kristillisistä arvoista ja lähimmäisen rakkaudesta ja painottaa kristillisdemokratiaa poliittisena ideologiana. Haastattelun lopuksi hän toivotti vielä "siunausta" toiminnallemme, mistä kiitin.
perjantai 17. heinäkuuta 2009
Puoli vuotta jäljellä
Viimeinen puolivuotiseni KD Nuorten puheenjohtajana on hyvässä käynnissä. Tuntuu, etten ole saanut aikaiseksi puoliakaan siitä, mitä piti. Minkäs teet, KD Nuorissa politiikka on harrastus, koska pj:lle ei ole varaa maksaa penniäkään.
Toisaalta tuntuu helpottavalta, että jäljellä on näin vähän. Todennäköisesti siihen loppuu lyhyt ja osin aika turhauttavakin urani poliitikkona: ei siksi etten edelleen pitäisi politiikkaa tärkeänä, vaan siksi että tavoittelemisen arvoiset - mutta saavutettavissa olevat asiat on aika vähissä tässä puolueessa. Siksi tuntuukin siltä, että nyt voi vielä satsata täysillä jäljellä olevaan aikaan ja tehdä jotain.
KD Nuorten poliittiset ohjelmat täytyy uudistaa. Se homma on edessä vielä syksyllä.
Jännittäviä tapahtumia on edessä jo loppukesästä, puoluekokous nimittäin.
Jos vaikka näin viikon loman jälkeen jaksaisi taas päivittää tätä blogia hieman useammin...
Toisaalta tuntuu helpottavalta, että jäljellä on näin vähän. Todennäköisesti siihen loppuu lyhyt ja osin aika turhauttavakin urani poliitikkona: ei siksi etten edelleen pitäisi politiikkaa tärkeänä, vaan siksi että tavoittelemisen arvoiset - mutta saavutettavissa olevat asiat on aika vähissä tässä puolueessa. Siksi tuntuukin siltä, että nyt voi vielä satsata täysillä jäljellä olevaan aikaan ja tehdä jotain.
KD Nuorten poliittiset ohjelmat täytyy uudistaa. Se homma on edessä vielä syksyllä.
Jännittäviä tapahtumia on edessä jo loppukesästä, puoluekokous nimittäin.
Jos vaikka näin viikon loman jälkeen jaksaisi taas päivittää tätä blogia hieman useammin...
keskiviikko 18. helmikuuta 2009
Poliittiset nuorisojärjestöt Lex-Nokiaa vastaan
Poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt ovat huolissaan Suomen kehityksestä tietoyhteiskuntana. Tietoyhteiskuntaa koskevan uuden lainsäädännön lähtökohtana eivät näytä olevan ihmisten tarpeet, vaan lakeja säädetään yksipuolisesti yritysten ja teollisuuden mittatilaustyönä. Suurelta osalta poliitikoista tuntuu puuttuvan tekninen asiantuntemus ja mielenkiinto perehtyä uuden lainsäädännön vaikutuksiin ihmisten päivittäisessä elämässä ja lobbarit käyttävät tätä siekailematta hyväkseen.
Lex Nokiana tunnettu, ensi viikolla eduskunnan täysistunnon käsittelyyn tuleva lakiuudistusesitys siirtäisi työnantajille sekä muille yhteisötilaajille kuten oppilaitoksille, kirjastoille ja jopa taloyhtiöille oikeuksia, jotka aikaisemmin ovat olleet vain poliisilla. Työnantaja saisi aloittaa valvonnan pelkällä ilmoituksella, kun poliisi tarvitsisi siihen edelleen tapauskohtaisen luvan. Oikeusoppineet ovat asiantuntijalausunnoissaan yksimielisesti tuominneet lakiesityksen perustuslain vastaiseksi.
"Tietoyhteiskuntalakien kantavana periaatteena on ollut sähköisten ja perinteisten viestintävälineiden yhtenäinen kohtelu. Onko nämä periaatteet kaikessa hiljaisuudessa haudattu vai eivätkö kansanedustajat todella tiedosta myöntävänsä työnantajille oikeuksia, jotka ovat verrattavissa kirjepostin ja puheluiden valvontaan?" kysyvät järjestöjen puheenjohtajat.
Sähköisen viestintäteknologian käyttö niin työnteon apuvälineenä kuin yksityisasioiden hoitamisessa on yhä useammalle ihmiselle tietoyhteiskunnassa arkipäivää. Poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt ilmaisevatkin syvän huolensa siitä, millä innolla tietoyhteiskuntaamme ollaan kehittämässä valvontayhteiskunnaksi, jossa kansalaisoikeuksien käsite hämärtyy kontrollin lisääntyessä.
Lisätietoja:
Antti Kurvinen, p. 050 389 7260
puheenjohtaja, Keskustan Opiskelijaliitto
Jenny Nyman, p. 040 538 4652
puheenjohtaja, Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta
Mikael Viitala, p. 040 756 1248
puheenjohtaja, Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Nuoret
Vesa-Matti Saarakkala, p. 050 919 6079
puheenjohtaja, Perussuomalaiset nuoret
Heta Välimäki, p. 050 344 9743
puheenjohtaja, Sosialidemokraattiset nuoret
Katri Nokela, p. 050 354 0360
puheenjohtaja, Sosialidemokraattiset opiskelijat
Oscar Ohlis, p. 050-345 8973
förbundsordförande, Svensk Ungdom
Jussi Saramo, p. 041 503 4000
puheenjohtaja, Vasemmistonuoret
Eliisa Alatalo, p. 044 511 2134
puheenjohtaja, Vasemmisto-opiskelijat
Erkki Perälä, p. 050 572 1930
puheenjohtaja, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto
Lex Nokiana tunnettu, ensi viikolla eduskunnan täysistunnon käsittelyyn tuleva lakiuudistusesitys siirtäisi työnantajille sekä muille yhteisötilaajille kuten oppilaitoksille, kirjastoille ja jopa taloyhtiöille oikeuksia, jotka aikaisemmin ovat olleet vain poliisilla. Työnantaja saisi aloittaa valvonnan pelkällä ilmoituksella, kun poliisi tarvitsisi siihen edelleen tapauskohtaisen luvan. Oikeusoppineet ovat asiantuntijalausunnoissaan yksimielisesti tuominneet lakiesityksen perustuslain vastaiseksi.
"Tietoyhteiskuntalakien kantavana periaatteena on ollut sähköisten ja perinteisten viestintävälineiden yhtenäinen kohtelu. Onko nämä periaatteet kaikessa hiljaisuudessa haudattu vai eivätkö kansanedustajat todella tiedosta myöntävänsä työnantajille oikeuksia, jotka ovat verrattavissa kirjepostin ja puheluiden valvontaan?" kysyvät järjestöjen puheenjohtajat.
Sähköisen viestintäteknologian käyttö niin työnteon apuvälineenä kuin yksityisasioiden hoitamisessa on yhä useammalle ihmiselle tietoyhteiskunnassa arkipäivää. Poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt ilmaisevatkin syvän huolensa siitä, millä innolla tietoyhteiskuntaamme ollaan kehittämässä valvontayhteiskunnaksi, jossa kansalaisoikeuksien käsite hämärtyy kontrollin lisääntyessä.
Lisätietoja:
Antti Kurvinen, p. 050 389 7260
puheenjohtaja, Keskustan Opiskelijaliitto
Jenny Nyman, p. 040 538 4652
puheenjohtaja, Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta
Mikael Viitala, p. 040 756 1248
puheenjohtaja, Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Nuoret
Vesa-Matti Saarakkala, p. 050 919 6079
puheenjohtaja, Perussuomalaiset nuoret
Heta Välimäki, p. 050 344 9743
puheenjohtaja, Sosialidemokraattiset nuoret
Katri Nokela, p. 050 354 0360
puheenjohtaja, Sosialidemokraattiset opiskelijat
Oscar Ohlis, p. 050-345 8973
förbundsordförande, Svensk Ungdom
Jussi Saramo, p. 041 503 4000
puheenjohtaja, Vasemmistonuoret
Eliisa Alatalo, p. 044 511 2134
puheenjohtaja, Vasemmisto-opiskelijat
Erkki Perälä, p. 050 572 1930
puheenjohtaja, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto
Muutto edessä
Aloitan uudessa työssäni Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan (VYY) pääsihteerinä maaliskuun alussa. Se tarkoittaa jälleen kerran muuttoa, tällä kertaa takaisin Vaasaan. Ei Vaasassa mitään vikaa ole, mutta tämä on kolmas muutto puolentoista vuoden sisään, joten alkaa jo riittää.
Muuten kyllä odotan jo innolla uutta tehtävää: roimasti lisähaasteita ja innostava ympäristö saavat kädet jo hikoamaan. Ei siinä, kyllä JYY on ollut hyvä paikka tehdä työtä ja työyhteisö mukava ja kannustava.
Työpaikan hakeminen VYY:sta sai minut pohtimaan ihmisten syitä lähteä politiikkaan. Koin ensimmäistä kertaa, että nuorisopolitiikalle uhrattu aika koettiin ennemmin eduksi, kuin haitaksi työhaastattelussa. Ajatus herätti ristiriitaisia tunteita, sillä tajusin oikeasti, että mitä pidempään olen ollut politiikassa mukana, sitä enemmän sitä on alkanut ajatella siitä saatavana taloudellis-sosiaalisen hyödyn kautta.
Tajusin myös, että aika moni muukin politiikkaan osallistuva nuori alkaa lyhyen mukanaolon jälkeen painottaa puheessaan enemmän osallistumisesta saatavaa hyötyä (jota KD:ssa tosin ei oikeastaan ole :) ja entistä vähemmän siihen liittyvää idealismia.
Ehkä se on vain osa aikuistumista kilpailuyhteiskunnassa?
Muuten kyllä odotan jo innolla uutta tehtävää: roimasti lisähaasteita ja innostava ympäristö saavat kädet jo hikoamaan. Ei siinä, kyllä JYY on ollut hyvä paikka tehdä työtä ja työyhteisö mukava ja kannustava.
Työpaikan hakeminen VYY:sta sai minut pohtimaan ihmisten syitä lähteä politiikkaan. Koin ensimmäistä kertaa, että nuorisopolitiikalle uhrattu aika koettiin ennemmin eduksi, kuin haitaksi työhaastattelussa. Ajatus herätti ristiriitaisia tunteita, sillä tajusin oikeasti, että mitä pidempään olen ollut politiikassa mukana, sitä enemmän sitä on alkanut ajatella siitä saatavana taloudellis-sosiaalisen hyödyn kautta.
Tajusin myös, että aika moni muukin politiikkaan osallistuva nuori alkaa lyhyen mukanaolon jälkeen painottaa puheessaan enemmän osallistumisesta saatavaa hyötyä (jota KD:ssa tosin ei oikeastaan ole :) ja entistä vähemmän siihen liittyvää idealismia.
Ehkä se on vain osa aikuistumista kilpailuyhteiskunnassa?
tiistai 17. helmikuuta 2009
Vaaliliitto Persujen kanssa
KD teki siis vaaliliiton näissä vaaleissa Perussuomalaisten kanssa. Vaaliliitot ovat pienille puolueille useimmiten ainoa keino saada kannatustaan vastaava osuus vallasta.
Suomen poliittinen järjestelmä on rakennettu siten, että se suosii suuria, jo pitkään vallassa olleita puolueita. Koneiston tarkoituksena on säilyttää valta niillä, joilla se on, sen sijaan, että uusillakin olisi mahdollisuus haastaa vanha valta.
Siksi vaaliliitot ovat välttämättömyys KD:n kaltaiselle pienelle puolueelle.
Vaaliliitto on aina lähtökohtaisesti tekninen. Puolueita on enemmän, kuin yksi, koska niillä on eri näkemyksiä politiikan tavoitteista. Perussuomalaiset ja KD ajattelevat mm. maahanmuuttokysymyksistä eri tavalla, eikä tarkoituksena ole tuoda linjoja lähemmäksi.
Kuten eräässä lehdessä todettiin, nyt on mahdollisuus ostaa sikä säkissä, sillä kumman tahansa puolueen ehdokas saattaa saada lopulta äänesi. Tavallaan tämä on totta, mutta kun vaihtoehtona on, ettet voi ostaa sikaa ollenkaan, on säkissäkin röhkivä parempi kuin ei mitään.
Suomen poliittinen järjestelmä on rakennettu siten, että se suosii suuria, jo pitkään vallassa olleita puolueita. Koneiston tarkoituksena on säilyttää valta niillä, joilla se on, sen sijaan, että uusillakin olisi mahdollisuus haastaa vanha valta.
Siksi vaaliliitot ovat välttämättömyys KD:n kaltaiselle pienelle puolueelle.
Vaaliliitto on aina lähtökohtaisesti tekninen. Puolueita on enemmän, kuin yksi, koska niillä on eri näkemyksiä politiikan tavoitteista. Perussuomalaiset ja KD ajattelevat mm. maahanmuuttokysymyksistä eri tavalla, eikä tarkoituksena ole tuoda linjoja lähemmäksi.
Kuten eräässä lehdessä todettiin, nyt on mahdollisuus ostaa sikä säkissä, sillä kumman tahansa puolueen ehdokas saattaa saada lopulta äänesi. Tavallaan tämä on totta, mutta kun vaihtoehtona on, ettet voi ostaa sikaa ollenkaan, on säkissäkin röhkivä parempi kuin ei mitään.
Markku Holmista KD Nuorten eurovaaliehdokas
Kristillisdemokraattien puoluehallitus asetti kokouksessaan 31.1. Markku Holmin virallisesti puolueen eurovaaliehdokkaaksi. Odotin, että päätös olisi syntynyt tiukemman keskustelun jälkeen - olihan ehdotuksia pyydetty, ja myös tullut, kaikilta puolueen piiri- ja erityisjärjestöiltä.
Markun kanssa ehdokkuudesta kilpaili monta hyvää ehdokaskandidaattia, ja uskoin alunperin Markun ehdokkuuden asettuvan kyseenalaiseksi, vaikka häntä oli esittänyt asetettavaksi sekä puolueen Keski-Suomen piiri, että KD Nuoret.
Markku on monella tapaa kokematon poliitikkona. Jotkut näkevät tämän heikkoutena, mutta itse uskon sen olevan jopa vahvuus. Poliitikolle keskeiset vaikuttamiskeinot oppii Euroopan parlamentissa nopeasti, näin uskon. Samaa olen kuullut myös EP:ssa työskenteleviltä. Politiikan lonkeroihin sotkeutumattomana Markulla on sen sijaan yksi etu, joka puuttuu meiltä kaikilta puoluekuvioissa pitkään pyörineiltä: kyky ihmetellä ja kyseenalaistaa nykymenoa, niin politiikan, kuin puolueiden toimintatapojen osalta.
Sen perusteella, mitä miestä tunne, ei Markku taatusti tule sanomaan "ei sitä oikein muutenkaan voi tehdä", vaan sen sijaan "katsotaan, miten sen voisi tehdä toisin". Markku ei sano, että "on jokaisen oma asia pitää huolta omasta kunnostaan". Markku sanoo "yhteislenkki tänään kello 19.00, lähtö harjun ja norssin välistä". Esimerkin näyttäminen on sooooo yesterday, Markku kannustaa kaikkia mukaan niin kauan, että nämä lähtevät.
Olen odottanut jännittyneenä Markun kampanjan alkamista. Ensimmäistä kertaa saamme tehdä yhden ehdokkaan eteen kaikkemme, koko Suomen kattavassa vaalipiirissä!
Tästä on hyvä jaktaa!
Markun kanssa ehdokkuudesta kilpaili monta hyvää ehdokaskandidaattia, ja uskoin alunperin Markun ehdokkuuden asettuvan kyseenalaiseksi, vaikka häntä oli esittänyt asetettavaksi sekä puolueen Keski-Suomen piiri, että KD Nuoret.
Markku on monella tapaa kokematon poliitikkona. Jotkut näkevät tämän heikkoutena, mutta itse uskon sen olevan jopa vahvuus. Poliitikolle keskeiset vaikuttamiskeinot oppii Euroopan parlamentissa nopeasti, näin uskon. Samaa olen kuullut myös EP:ssa työskenteleviltä. Politiikan lonkeroihin sotkeutumattomana Markulla on sen sijaan yksi etu, joka puuttuu meiltä kaikilta puoluekuvioissa pitkään pyörineiltä: kyky ihmetellä ja kyseenalaistaa nykymenoa, niin politiikan, kuin puolueiden toimintatapojen osalta.
Sen perusteella, mitä miestä tunne, ei Markku taatusti tule sanomaan "ei sitä oikein muutenkaan voi tehdä", vaan sen sijaan "katsotaan, miten sen voisi tehdä toisin". Markku ei sano, että "on jokaisen oma asia pitää huolta omasta kunnostaan". Markku sanoo "yhteislenkki tänään kello 19.00, lähtö harjun ja norssin välistä". Esimerkin näyttäminen on sooooo yesterday, Markku kannustaa kaikkia mukaan niin kauan, että nämä lähtevät.
Olen odottanut jännittyneenä Markun kampanjan alkamista. Ensimmäistä kertaa saamme tehdä yhden ehdokkaan eteen kaikkemme, koko Suomen kattavassa vaalipiirissä!
Tästä on hyvä jaktaa!
tiistai 20. tammikuuta 2009
KD Nuorten europarlamenttivaaliehdokkaat...
Puolue pyysi piireiltä ja erityisjärjestöiltä tähän päivään mennessä esityksiä puolueen europarlamenttivaaliehdokkaiksi. KD Nuoret esitti kahta henkilöä, joista kummankin takana voimme täysillä seisoa.
Kyseessä ei kuitenkaan ole missään nimessä muodollisuus, sillä päätöksen ehdokkaista tekee puoluehallitus. Ensimmäinen mahdollisuus ehdokkaiden nimetyksitulolle on siis seuraavassa puoluehallituksen kokouksessa lauantaina 31.1.
Olen itse odottanut tätä vaalia jo pitkään. Enkä todellakaan ole itse ehdolla, vaan on todella jännittävää tehdä yhden ehdokkaan eteen koko valtakunnan kattava kampanja! Helmikuun alussa laitetaan sellainen show päälle, että uskon sen olevan jotain, mitä KD Nuorissa ei ole aiemmin nähty!
Kyseessä ei kuitenkaan ole missään nimessä muodollisuus, sillä päätöksen ehdokkaista tekee puoluehallitus. Ensimmäinen mahdollisuus ehdokkaiden nimetyksitulolle on siis seuraavassa puoluehallituksen kokouksessa lauantaina 31.1.
Olen itse odottanut tätä vaalia jo pitkään. Enkä todellakaan ole itse ehdolla, vaan on todella jännittävää tehdä yhden ehdokkaan eteen koko valtakunnan kattava kampanja! Helmikuun alussa laitetaan sellainen show päälle, että uskon sen olevan jotain, mitä KD Nuorissa ei ole aiemmin nähty!
maanantai 19. tammikuuta 2009
Uusi vuosi, uudet...
Joulutauko on nyt ohi, ja uusi vuosi on alkanut. Uuden vuoden kunniaksi aion jatkossa puhua vähemmän niitä näitä päivänpolitiikasta ja vastaantulevista asioista. Tai ainakin aion jatkossa puhua enemmän siitä, mitä KD:ssa ja etenkin KD Nuorissa tapahtuu, ihan oikeasti.
Vuosi alkoi toissa viikonloppuna tapaamisella, jossa keskusteltiin KD Nuorten henkilökunnan työsuhteista ja työssä viihtymisestä ynnä muusta vastaavista. KD Nuorilla on töissä kaksi puolipäiväistä työntekijää: pääsihteeri Tuomas ja toiminnanjohtaja Laura.
Tuomas tekee oikeastaan kaikkea toimiston rutiineihin ja järjestön pyörittämiseen liittyviä töitä. Tuo sitä lihasta organisaatioon, jota ilman meillä puhuttaisiin hirveästi ja tehtäisiin hirveän vähän. Laura puolestaan vastaa tapahtumien organisoimisesta. Ilman Lauraa ei viime vuonna olisi saatu kuin ehkä murto-osa niistä viidestä sadasta uudesta jäsenestä.
Vaikka KD Nuoret on pieni ja köyhä (ja siksi jää?), pitää meidän mielestämme pyrkiä kohti ammattimaisuutta, ja ennenkaikkea näyttää että pienessäkin organisaatiossa asiat voidaan hoitaa eettisesti ja hyvin. Toivon, että me voimme olla "ihan oikea" työpaikka työntekijöillemme ja että työntekijämme tuntevat lähtiessään organisaatiosta sitä kaihoa, mitä tunnetaan vain lähdettäessä hyvästä työpaikasta.
Viime viikonloppuna oli sitten vuoden ensimmäisen työvaliokunnan vuoro. Työvaliokunta valmistelee hallituksen kokouksia ja toimintaa, ja toteuttaa hallituksen tekemiä päätöksiä. Tuo kokous ei onnistunut aivan toivomallani tavalla, en ollut ehtinyt valmistautua siihen riittävästi. Tämä huolestutti minua, sillä tulevan vuoden onnistuminen riippuu paljon siitä, kuinka hyvin se lähtee käyntiin.
Onneksi meillä on todella lupaavat ja innokkaat varapuheenjohtajat, Hanna ja Sofia. Uskon, että he saavat paljon tänä vuonna aikaiseksi, vaikka minä mokaisin miten pahasti :D
Lauantaina onkin sitten Oulussa vuoden ensimmäinen hallituksen kokous. Illalla on jälleen yleisötapahtuma, ja tavoitteena on yhä parantaa viime vuodesta. Kerron sitten sunnuntaina, kuinka siinä onnistuttiin.
Haasteita ja tekemistä olisi taas enemmän, kuin mihin aika ikinä tulee riittämään. Jo viime vuonna meillä moni asia ja tekeminen olivat hyvällä tasolla, ja jo sen ylläpitämiseen pitää olla tyytyväinen. Toiminnan liian nopea laajentaminen saattaa johtaa sen romahtamiseen toimijoiden taas vaihtuessa. Tärkeintä on nyt vakiinnuttaa tehokkaat toimintatavat ja kehittää uusia maltillisemmin.
Mielenkiintoinen vuosi edessä!
Puolueen tuorein kannatus osoitti pieniä elpymisen merkkejä. Oikea suunta on nyt saatava vahvistumaan. Meillä on edelleen valtava määrä kannatuspotentiaalia hyödyntämättä. Nyt Perussuomalaiset näyttää huutelupolitiikallaan vievän ison osan Keskustaan ja Demareihin pettyneiden äänistä. Mutta lisäksi osan meidänkin kannattajistamme.
Vuosi alkoi toissa viikonloppuna tapaamisella, jossa keskusteltiin KD Nuorten henkilökunnan työsuhteista ja työssä viihtymisestä ynnä muusta vastaavista. KD Nuorilla on töissä kaksi puolipäiväistä työntekijää: pääsihteeri Tuomas ja toiminnanjohtaja Laura.
Tuomas tekee oikeastaan kaikkea toimiston rutiineihin ja järjestön pyörittämiseen liittyviä töitä. Tuo sitä lihasta organisaatioon, jota ilman meillä puhuttaisiin hirveästi ja tehtäisiin hirveän vähän. Laura puolestaan vastaa tapahtumien organisoimisesta. Ilman Lauraa ei viime vuonna olisi saatu kuin ehkä murto-osa niistä viidestä sadasta uudesta jäsenestä.
Vaikka KD Nuoret on pieni ja köyhä (ja siksi jää?), pitää meidän mielestämme pyrkiä kohti ammattimaisuutta, ja ennenkaikkea näyttää että pienessäkin organisaatiossa asiat voidaan hoitaa eettisesti ja hyvin. Toivon, että me voimme olla "ihan oikea" työpaikka työntekijöillemme ja että työntekijämme tuntevat lähtiessään organisaatiosta sitä kaihoa, mitä tunnetaan vain lähdettäessä hyvästä työpaikasta.
Viime viikonloppuna oli sitten vuoden ensimmäisen työvaliokunnan vuoro. Työvaliokunta valmistelee hallituksen kokouksia ja toimintaa, ja toteuttaa hallituksen tekemiä päätöksiä. Tuo kokous ei onnistunut aivan toivomallani tavalla, en ollut ehtinyt valmistautua siihen riittävästi. Tämä huolestutti minua, sillä tulevan vuoden onnistuminen riippuu paljon siitä, kuinka hyvin se lähtee käyntiin.
Onneksi meillä on todella lupaavat ja innokkaat varapuheenjohtajat, Hanna ja Sofia. Uskon, että he saavat paljon tänä vuonna aikaiseksi, vaikka minä mokaisin miten pahasti :D
Lauantaina onkin sitten Oulussa vuoden ensimmäinen hallituksen kokous. Illalla on jälleen yleisötapahtuma, ja tavoitteena on yhä parantaa viime vuodesta. Kerron sitten sunnuntaina, kuinka siinä onnistuttiin.
Haasteita ja tekemistä olisi taas enemmän, kuin mihin aika ikinä tulee riittämään. Jo viime vuonna meillä moni asia ja tekeminen olivat hyvällä tasolla, ja jo sen ylläpitämiseen pitää olla tyytyväinen. Toiminnan liian nopea laajentaminen saattaa johtaa sen romahtamiseen toimijoiden taas vaihtuessa. Tärkeintä on nyt vakiinnuttaa tehokkaat toimintatavat ja kehittää uusia maltillisemmin.
Mielenkiintoinen vuosi edessä!
Puolueen tuorein kannatus osoitti pieniä elpymisen merkkejä. Oikea suunta on nyt saatava vahvistumaan. Meillä on edelleen valtava määrä kannatuspotentiaalia hyödyntämättä. Nyt Perussuomalaiset näyttää huutelupolitiikallaan vievän ison osan Keskustaan ja Demareihin pettyneiden äänistä. Mutta lisäksi osan meidänkin kannattajistamme.
tiistai 23. joulukuuta 2008
Joulu
Viime viikon aikana useassa lehdessä on jälleen pohdittu länsimaisen joulun olemusta. "Onko joulua ilman Jeesusta?" kysyi Helsingin Sanomat. Hieman yllättäen jopa HS:n raadin jäsenistä yli 60% sanoi, että joulu ei tule ilman Jeesusta.
Tämä on tietysti suututtanut joukon vapaa-ajattelijoita, joiden mielestä kristityillä ei ole oikeutta omia joulua itselleen. Näitä kannanottoja nähtiin, paitsi Hesarin verkkokeskusteluissa ja yleisönosastolla, myös muualla. Esimerkiksi maallistamisagendaa jostain syystä aktiivisesti ajava Marko Ahonen, joka yleensä toimii Keskisuomalaisen tv- ja elokuva-arvostelijana, totesi koulun joulujuhlan kristillisen sisällön pilaavan lasten joulun.
Pilasiko se sittenkin vain Markon joulun?
Joulua, kuten monia muitakin juhlia, vietetään Suomessa hyvin erilaisella tavalla verrattuna kaikialta läpitunkevan amerikkalaisen kulttuurin tapaan. Amerikkalainen joulu on todella sitä hössötystä ja väkisin väännettyä iloa, joka ei oikein sovi Suomen pimeään (ja nykyisin myös märkään) jouluun. Jouluilo kyllä, lahjojen palvonta ja riehakkuus, ei kiitos.
Kristillisyys joulussa ei tarkoita, etteikö ilman sitä voisi hiljentyä (vaikka näin väitettiin HS:n yleisönosastolla ;). Kristityt eivät yritä monopolisoida hiljaisuutta, hartautta ja yhdessäoloa. Kysymys on siitä, kumpaan suuntaan Jeesus joulua vie: kohti hiljentymistä ja rauhoittumista, vai kohti riehakkuutta ja lahjojen ostamista?
Mielestäni kysymys on helppo. Mikä muu voima ajaa joulua kohti sitä rauhan, puhtauden ja levon juhlaa, jollaisena se ainakin minulle esittäytyy? Ehkä se, että kaupat ovat taas pari päivää kiinni. Niin myös iso osa työpaikoista. Mutta miksi juuri joulua pitäisi viettää rauhallisesti perheen parissa? Eikö se olekin monelle vain mukava alku pitkälle putkelle, jonka voi päättää sitten loppiaisena, jos vielä osaa?
Jos joulun kristillisestä perinteestä ei osata pitää kiinni, tulee tästäkin juhlasta sisällötön, arkipäiväinen, banaali. Meidän pitäisi oikeasti osata varjella tätä yhteiskunnallista pääomaa, joka meillä on arjen ja pyhän vaihtelussa. Valitettavasti sen arvoa ei näköjään osata tunnustaa vieläkään, vaikka se jo lähestulkoon on menetetty.
Tämä perinne on yhteistä kaikille, oli Jeesuksesta mitä mieltä tahansa. Siihen saa ottaa osaa niin uskova kuin ateistikin. Hyvää ja siunattua joulua kaikille, ihan tasapuolisesti!
Tämä on tietysti suututtanut joukon vapaa-ajattelijoita, joiden mielestä kristityillä ei ole oikeutta omia joulua itselleen. Näitä kannanottoja nähtiin, paitsi Hesarin verkkokeskusteluissa ja yleisönosastolla, myös muualla. Esimerkiksi maallistamisagendaa jostain syystä aktiivisesti ajava Marko Ahonen, joka yleensä toimii Keskisuomalaisen tv- ja elokuva-arvostelijana, totesi koulun joulujuhlan kristillisen sisällön pilaavan lasten joulun.
Pilasiko se sittenkin vain Markon joulun?
Joulua, kuten monia muitakin juhlia, vietetään Suomessa hyvin erilaisella tavalla verrattuna kaikialta läpitunkevan amerikkalaisen kulttuurin tapaan. Amerikkalainen joulu on todella sitä hössötystä ja väkisin väännettyä iloa, joka ei oikein sovi Suomen pimeään (ja nykyisin myös märkään) jouluun. Jouluilo kyllä, lahjojen palvonta ja riehakkuus, ei kiitos.
Kristillisyys joulussa ei tarkoita, etteikö ilman sitä voisi hiljentyä (vaikka näin väitettiin HS:n yleisönosastolla ;). Kristityt eivät yritä monopolisoida hiljaisuutta, hartautta ja yhdessäoloa. Kysymys on siitä, kumpaan suuntaan Jeesus joulua vie: kohti hiljentymistä ja rauhoittumista, vai kohti riehakkuutta ja lahjojen ostamista?
Mielestäni kysymys on helppo. Mikä muu voima ajaa joulua kohti sitä rauhan, puhtauden ja levon juhlaa, jollaisena se ainakin minulle esittäytyy? Ehkä se, että kaupat ovat taas pari päivää kiinni. Niin myös iso osa työpaikoista. Mutta miksi juuri joulua pitäisi viettää rauhallisesti perheen parissa? Eikö se olekin monelle vain mukava alku pitkälle putkelle, jonka voi päättää sitten loppiaisena, jos vielä osaa?
Jos joulun kristillisestä perinteestä ei osata pitää kiinni, tulee tästäkin juhlasta sisällötön, arkipäiväinen, banaali. Meidän pitäisi oikeasti osata varjella tätä yhteiskunnallista pääomaa, joka meillä on arjen ja pyhän vaihtelussa. Valitettavasti sen arvoa ei näköjään osata tunnustaa vieläkään, vaikka se jo lähestulkoon on menetetty.
Tämä perinne on yhteistä kaikille, oli Jeesuksesta mitä mieltä tahansa. Siihen saa ottaa osaa niin uskova kuin ateistikin. Hyvää ja siunattua joulua kaikille, ihan tasapuolisesti!
perjantai 19. joulukuuta 2008
Jyrki-boy sekoilee.
Jyrki katainen oli vielä joku aika sitten vakaasti sitä mieltä, että Yhdysvaltain finanssikriisi ei tule koskettamaan Suomea. Taloutemme fundamentit ovat kunnossa, ja Suomi tulee selviämään kriisistä ilman merkittäviä vaikutuksia, kuului viesti tuolloin.
Kun opposition SDP viime viikolla alkoi hiillostamaan Kataista haukkuen tätä lähestysmässä olevan kriisin vähättelystä, muuttui ääni kellossa. Ensin katainen sanoi nyt tulevan kriisin olevan pahemma kuin 1990-luvun laman. Kun monet asiantuntijat totesivat, että nykyinen taantuma eroaa merkittävästi 1990-luvun alun tilanteesta, Katainen pani lisää vettä myllyyn.
Tänään Katainen on jo sitä mieltä, että nyt on talouden talvisota. Siis WTF?
Mitä seuraavaksi? Talouden holokausti? Talouden armageddon? Ei hyvää päivää Jyrki, taisi mennä vähän överiksi. Toivottavasti valtiovarainministerinä olet kuitenkin vähän paremmin perillä asioista, kuin noita vertailuja heittäessäsi.
Valitettavasti ei näytä siltä. Elvyttäminen kait nyt sitten on sitä järkevää politiikkaa, vaikka tulevat sukupolvet (=me) senkin maksavat. Mutta koettaisit päättää, onko järkevämpää elvyttää veronalennuksilla vai investoinneilla. Ei voi olla molempia yhtäaikaa. Mutta turvallisintahan on tietysti kokeilla molempia, niin ei voida väittää, etteikö olisi kokeiltu.
Ilmainen vinkki: Harvardin professori tietää asian paremmin, kuin tavallinen nuorisojärjestön pj. Joten, jos et usko minua, usko Greg Mankiwia.
Kun opposition SDP viime viikolla alkoi hiillostamaan Kataista haukkuen tätä lähestysmässä olevan kriisin vähättelystä, muuttui ääni kellossa. Ensin katainen sanoi nyt tulevan kriisin olevan pahemma kuin 1990-luvun laman. Kun monet asiantuntijat totesivat, että nykyinen taantuma eroaa merkittävästi 1990-luvun alun tilanteesta, Katainen pani lisää vettä myllyyn.
Tänään Katainen on jo sitä mieltä, että nyt on talouden talvisota. Siis WTF?
Mitä seuraavaksi? Talouden holokausti? Talouden armageddon? Ei hyvää päivää Jyrki, taisi mennä vähän överiksi. Toivottavasti valtiovarainministerinä olet kuitenkin vähän paremmin perillä asioista, kuin noita vertailuja heittäessäsi.
Valitettavasti ei näytä siltä. Elvyttäminen kait nyt sitten on sitä järkevää politiikkaa, vaikka tulevat sukupolvet (=me) senkin maksavat. Mutta koettaisit päättää, onko järkevämpää elvyttää veronalennuksilla vai investoinneilla. Ei voi olla molempia yhtäaikaa. Mutta turvallisintahan on tietysti kokeilla molempia, niin ei voida väittää, etteikö olisi kokeiltu.
Ilmainen vinkki: Harvardin professori tietää asian paremmin, kuin tavallinen nuorisojärjestön pj. Joten, jos et usko minua, usko Greg Mankiwia.
sunnuntai 14. joulukuuta 2008
Maailma muuttuu, osa 2
Kävimme eilen pitkästä aikaa Alajärven mummolassa. Jouluaterialla tuli vastaan toinen odotettavissa ollut järkytys tällä viikolla: maito oli purkissa!!! En muista koskaan aikasemmin juoneeni purkitettua maitoa mummolassa.
Viimeisetkin lehmät olivat poissa, samoin navetan koneiden ympärivuorokautinen hurina. Isovanhempieni elämäntyönä raivaama tila toki on jatkossakin pystyssä, metsä kasvaa ja kesäisin vilja. Mutta maaseutu muuttuu, hiljenee.
Pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta, kuin kaupungeissakin: modernismin myötä koneet ovat vieneet suuren osan ihmisen töistä, ja erikoistumisen ansiosta meidän kaikkien ei tarvitse vain metsästää ruokaa, vaan osa voi keskittyä tekemään toimistotyötä ja muuta arvokasta. Kehitystä on vaikea pysäyttää, eikä paluuta ainakaan 50-luvun maaseutuun ole.
Ihmisen vieraantuminen luonnosta ja sen vuosikierrosta on vieraantumista siinä missä muukin, kuten yhteiskunnallinen ja sosiaalinen vieraantuminen. Vaikutukset ovat tuhoisia. Maaseutu on tarjonnut minulle valtavan hienoja mahdollisuuksia tutustua ruuan tuotantoon, metsänhoitoon, metsästykseen ja ihan vain luonnossa kävelemiseen.
Poliitikkojen pitää löytää ratkaisu ihmisten luonnosta vieraantumisen lopettamiseksi. Ratkaisuna ei voi olla yksistään maaseudun elinvoimaisuuden ylläpitäminen, mutta osa ratkaisua, tai ainakin sen edellytys se on.
Maaseudun hiljenemisen kaltaisiin rakenteellisiin muutoksiin liittyy paljon tunteita. Monilla ne tunteet ovat kylmiä, "nykyaika vaatii muutosta ja pulinat pois". "Menkööt johonkin oikeisiin töihin" sanoi eräs demarituttuni. Ihmiset joutuvat vaihtamaan töitä jatkuvasti. Se on osa nykyaikaa.
Muutokseen liittyy kuitenkin valtavia sosiaalisia ja henkisiä muutoksia, jotka pitäisi myös ottaa huomioon. Se tunne, kun jokin muuttuu niin pysyvästi, että maitokin tulee purkista, on valtava, ja se on aito. Välinpitämättömyys näitä tunteita kohtaan on lopultakin kaikista suurin vääryys, johon maaseudun hiljenemisestä piittaamattomat syyllistyvät.
Viimeisetkin lehmät olivat poissa, samoin navetan koneiden ympärivuorokautinen hurina. Isovanhempieni elämäntyönä raivaama tila toki on jatkossakin pystyssä, metsä kasvaa ja kesäisin vilja. Mutta maaseutu muuttuu, hiljenee.
Pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta, kuin kaupungeissakin: modernismin myötä koneet ovat vieneet suuren osan ihmisen töistä, ja erikoistumisen ansiosta meidän kaikkien ei tarvitse vain metsästää ruokaa, vaan osa voi keskittyä tekemään toimistotyötä ja muuta arvokasta. Kehitystä on vaikea pysäyttää, eikä paluuta ainakaan 50-luvun maaseutuun ole.
Ihmisen vieraantuminen luonnosta ja sen vuosikierrosta on vieraantumista siinä missä muukin, kuten yhteiskunnallinen ja sosiaalinen vieraantuminen. Vaikutukset ovat tuhoisia. Maaseutu on tarjonnut minulle valtavan hienoja mahdollisuuksia tutustua ruuan tuotantoon, metsänhoitoon, metsästykseen ja ihan vain luonnossa kävelemiseen.
Poliitikkojen pitää löytää ratkaisu ihmisten luonnosta vieraantumisen lopettamiseksi. Ratkaisuna ei voi olla yksistään maaseudun elinvoimaisuuden ylläpitäminen, mutta osa ratkaisua, tai ainakin sen edellytys se on.
Maaseudun hiljenemisen kaltaisiin rakenteellisiin muutoksiin liittyy paljon tunteita. Monilla ne tunteet ovat kylmiä, "nykyaika vaatii muutosta ja pulinat pois". "Menkööt johonkin oikeisiin töihin" sanoi eräs demarituttuni. Ihmiset joutuvat vaihtamaan töitä jatkuvasti. Se on osa nykyaikaa.
Muutokseen liittyy kuitenkin valtavia sosiaalisia ja henkisiä muutoksia, jotka pitäisi myös ottaa huomioon. Se tunne, kun jokin muuttuu niin pysyvästi, että maitokin tulee purkista, on valtava, ja se on aito. Välinpitämättömyys näitä tunteita kohtaan on lopultakin kaikista suurin vääryys, johon maaseudun hiljenemisestä piittaamattomat syyllistyvät.
lauantai 13. joulukuuta 2008
Maailma muuttuu, osa 1
Inttikaverini Jakke soitti eilen. Hän oli juuri käynyt kertausharjoituksissa. Tajusin heti, että se tarkoittaa sodanajan prikaatimme lakkautetun. Uutinen ei tullut yllätyksenä, sillä sen perustajana toiminut Savon Prikaati lopetti toimintansa jo jokin aika sitten. Lisäksi käytössämme ollut Neuvostoliitossa valmistettu BTR-60 -kalustomme veteli jo varusmiespalvelukseni aikaan viimeisiään, vaikka loistava peli se on edelleen.
Ottaisin edelleen BTR-60:n sata kertaa mieluummin, kuin perus-Pasin (XA-185).
Noh, joka tapauksessa sodanajan prikaatimme siis on lakkautettu. Olin vuoden varusmiespalveluksessa, ja toisen sopimussotilaana kouluttamassa seuraavia komppanioita nyt lakkautetun prikaatimme tarpeisiin. Lisäksi kävin kaksissa kertausharjoituksissa vuonna 2005, minkä kunniaksi meidät kaikki ylennettiin luutnanteiksi kesällä 2007.
Menikö koulutukseni hukkaan?
Maailma muuttuu, eikä Suomenkaan puolustusvoimat tarvitse enää koko ikäluokkaa sodanajan kenttäarmeijan tarpeisiin. Jakellekin oli sanottu, että uuden sijoituksen saaminen edellyttäisi omaa aktiivisuutta, hakeutumista vapaaehtoisiin harjoituksiin ja maakuntakomppanioiden palvelukseen. Kaikkia ei enää tarvita.
Puolustuspolitiikan uudistuksessa on kaksi keskeistä kysymystä. Onko nykyinen, asevelvollisuuteen perustuva järjestelmämme perustavanlaatuisena ratkaisuna oikea? Ja millainen tämän järjestelmän tulee olla, mikäli se perustuu asevelvollisuuteen?
Mielestäni asevelvollisuuden hyödyt ylittävät edelleen tänä päivänä sen haitat. Vain yleiseen asevelvollisuuteen perustuva järjestelmä voi taata, että Suomen alueellinen koskemattomuus - itsenäisen valtiojärjestelmän edellytys - voidaan taata. En tietenkään odota, että venäläiset tuossa huomenna jyräisivät tänne vain, koska siihen pystyvät. Mutta Venäjä siinä missä muutkin suurvallat - Yhdysvallat ja EU mukaan lukien - on valmis käyttämään tarvittaessa voimaansa.
Vaikutukseen tarvittavan voiman määrä riippuu vastaanottavasta osapuolesta. Riittävä puolustusvalmius tarkoittaa, että Suomeen ei missään tilanteessa kannata yrittää vaikuttaa voimatoimilla tai niillä uhkaamalla.
Toinen kysymys on, pitääkö koko ikäluokka kerrallaan kouluttaa sotilaiksi? Mielestäni ei tarvitse. Jo nykyisellään kriisiajan kenttäarmeijamme ei tarvitse koko ikäluokkaa palvelukseensa, joten on vääryys ja haaskausta kouluttaa kaikki. Vääryys se on siksi, että jokainen asevelvollisuuden suorittanut käyttää ainutkertaisesta elämästään puolesta vuodesta vuoteen isänmaan hyväksi käytännössä palkatta - ja tämä koskee tietysti vain miehiä. Haaskausta se on siksi, että koulutus tapahtuu verovaroin, minkä lisäksi asevelvollisuuden suorittaminen lyhentää työssä - ja siten veronmaksajana - olemisen osuutta ihmisen elinkaaresta.
Asevelvollisuudella on siis inhimillisiä ja kansantaloudellisia kustannuksia, jotka eivät näy puolustusbudjetin loppusummassa.
Mielstäni valikoiva asevelvollisuus on siis oikea ratkaisu Suomelle jatkossa. Samalla pitää turvata varusmiespalveluksen suorittaneiden oikeudet. Nykyisin siviilipalveluksen suorittaminen on jo kannatavampaa, sillä se on huomattavasti vähemmän ajallisesti ja paikallisesti sitova palvelusmuoto, siitä voi halutessaan hankkia oman alan työkokemusta, eikä edes yhteiskunnallinen paine enää tänäpäivänä aiheuta ongelmia.
Tämä on pelkästään hyvä asia, sillä siviilipalvelus tulee voida suorittaa ilman turhaa haittaa. Sen ei tulisi olla rangaistuksen luonteinen. Jos varusmiespalvelus kuitenkin nähdään arvokkaana yhteiskunnan ja isänmaan palveluksena, sen tulisi olla luonteeltaan palkitseva. Nykyisillä ehdoilla asepalvelus - etenkin jos määrätään 12 kuukauden palvelukseen - on rangaistusluonteinen.
Mielestäni puolustusvoimille tulisikin taata riittävät toiminnan resurssit, jotka mahdollistaisivat myös varusmiesten riittävän palkitsemisen palveluksestaan. Tämä tarkoittaisi merkittävää lisäystä nykyiseen päivärahaan, sekä varusmiesten nykyistä parempaa kouluttamista siviilimaailmassa hyödynnettävissä taidoissa.
Joka tapauksesa nykyinen varusmiesjärjestelmä on pahimman luokan yhteiskunnallista riistoa.
Ottaisin edelleen BTR-60:n sata kertaa mieluummin, kuin perus-Pasin (XA-185).
Noh, joka tapauksessa sodanajan prikaatimme siis on lakkautettu. Olin vuoden varusmiespalveluksessa, ja toisen sopimussotilaana kouluttamassa seuraavia komppanioita nyt lakkautetun prikaatimme tarpeisiin. Lisäksi kävin kaksissa kertausharjoituksissa vuonna 2005, minkä kunniaksi meidät kaikki ylennettiin luutnanteiksi kesällä 2007.
Menikö koulutukseni hukkaan?
Maailma muuttuu, eikä Suomenkaan puolustusvoimat tarvitse enää koko ikäluokkaa sodanajan kenttäarmeijan tarpeisiin. Jakellekin oli sanottu, että uuden sijoituksen saaminen edellyttäisi omaa aktiivisuutta, hakeutumista vapaaehtoisiin harjoituksiin ja maakuntakomppanioiden palvelukseen. Kaikkia ei enää tarvita.
Puolustuspolitiikan uudistuksessa on kaksi keskeistä kysymystä. Onko nykyinen, asevelvollisuuteen perustuva järjestelmämme perustavanlaatuisena ratkaisuna oikea? Ja millainen tämän järjestelmän tulee olla, mikäli se perustuu asevelvollisuuteen?
Mielestäni asevelvollisuuden hyödyt ylittävät edelleen tänä päivänä sen haitat. Vain yleiseen asevelvollisuuteen perustuva järjestelmä voi taata, että Suomen alueellinen koskemattomuus - itsenäisen valtiojärjestelmän edellytys - voidaan taata. En tietenkään odota, että venäläiset tuossa huomenna jyräisivät tänne vain, koska siihen pystyvät. Mutta Venäjä siinä missä muutkin suurvallat - Yhdysvallat ja EU mukaan lukien - on valmis käyttämään tarvittaessa voimaansa.
Vaikutukseen tarvittavan voiman määrä riippuu vastaanottavasta osapuolesta. Riittävä puolustusvalmius tarkoittaa, että Suomeen ei missään tilanteessa kannata yrittää vaikuttaa voimatoimilla tai niillä uhkaamalla.
Toinen kysymys on, pitääkö koko ikäluokka kerrallaan kouluttaa sotilaiksi? Mielestäni ei tarvitse. Jo nykyisellään kriisiajan kenttäarmeijamme ei tarvitse koko ikäluokkaa palvelukseensa, joten on vääryys ja haaskausta kouluttaa kaikki. Vääryys se on siksi, että jokainen asevelvollisuuden suorittanut käyttää ainutkertaisesta elämästään puolesta vuodesta vuoteen isänmaan hyväksi käytännössä palkatta - ja tämä koskee tietysti vain miehiä. Haaskausta se on siksi, että koulutus tapahtuu verovaroin, minkä lisäksi asevelvollisuuden suorittaminen lyhentää työssä - ja siten veronmaksajana - olemisen osuutta ihmisen elinkaaresta.
Asevelvollisuudella on siis inhimillisiä ja kansantaloudellisia kustannuksia, jotka eivät näy puolustusbudjetin loppusummassa.
Mielstäni valikoiva asevelvollisuus on siis oikea ratkaisu Suomelle jatkossa. Samalla pitää turvata varusmiespalveluksen suorittaneiden oikeudet. Nykyisin siviilipalveluksen suorittaminen on jo kannatavampaa, sillä se on huomattavasti vähemmän ajallisesti ja paikallisesti sitova palvelusmuoto, siitä voi halutessaan hankkia oman alan työkokemusta, eikä edes yhteiskunnallinen paine enää tänäpäivänä aiheuta ongelmia.
Tämä on pelkästään hyvä asia, sillä siviilipalvelus tulee voida suorittaa ilman turhaa haittaa. Sen ei tulisi olla rangaistuksen luonteinen. Jos varusmiespalvelus kuitenkin nähdään arvokkaana yhteiskunnan ja isänmaan palveluksena, sen tulisi olla luonteeltaan palkitseva. Nykyisillä ehdoilla asepalvelus - etenkin jos määrätään 12 kuukauden palvelukseen - on rangaistusluonteinen.
Mielestäni puolustusvoimille tulisikin taata riittävät toiminnan resurssit, jotka mahdollistaisivat myös varusmiesten riittävän palkitsemisen palveluksestaan. Tämä tarkoittaisi merkittävää lisäystä nykyiseen päivärahaan, sekä varusmiesten nykyistä parempaa kouluttamista siviilimaailmassa hyödynnettävissä taidoissa.
Joka tapauksesa nykyinen varusmiesjärjestelmä on pahimman luokan yhteiskunnallista riistoa.
perjantai 12. joulukuuta 2008
Sarkomaa laittoi perheen uran edelle
Opetusministeri Sarkomaa erosi eilen perhesyihin vedoten. Varmasti vaikea ratkaisu, mutta äärimmäisen kunnioitettava. Perheen hyvinvointi vaikuttaa koko Suomen tulevaisuuteen seuraavassa sukupolvessa. On kunnioitettavaa, että joku uskaltaa tehdä tällaisen henkilökohtaisen ratkaisun maailmassa, joka korostaa yksilön onnistumista, perheestä viis.
Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia, että tällainen ratkaisu on myös yksilölle kannattava. Ja että ratkaisun uskaltaa tehdä myös mies.
Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia, että tällainen ratkaisu on myös yksilölle kannattava. Ja että ratkaisun uskaltaa tehdä myös mies.
torstai 27. marraskuuta 2008
Vuoden 4. Arvosana
Vuoden viimeinen Arvosana ilmestyi tänään. Verkkoversion voit lukea täältä: (pdf)
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Puhtaus on puolisyntiä
Mielenkiintoinen artikkeli the Economistissa kertoo vastikään julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan ulkoinen puhtauden tunne saa ihmisen hyväksymään moraalisesti arveluttavan toimen, jota tämä ei likaisena hyväksyisi.
Jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä ilmiön syistä. Itse totean vain, että ulkoinen puhtaus ei takaa tekojen oikeellisuutta. Samaa teemaa kertoo Jeesuksen paljon rakastamani vertaus laupiaasta samarialaisesta. Ihmisen tekojen hyvyys ja oikeellisuus eivät ole riippuvaisia siitä, kuka ne tekee ja millainen ihminen hän mielestämme muutoin on. Kaikkien meidän tulisi pyrkiä kohti hyviä tekoja ja kaikille tulee antaa tunnustus silloin, kun hän on hyviä tekoja tehnyt, vaikka kyse muuten olisi verivihollisesta.
Artikkelikin muuten viittaa Raamattuun. Ilmiö selittää nimittäin, miksi Pontius Pilatus pesi kätensä Jeesuksen kohtalosta.
Jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä ilmiön syistä. Itse totean vain, että ulkoinen puhtaus ei takaa tekojen oikeellisuutta. Samaa teemaa kertoo Jeesuksen paljon rakastamani vertaus laupiaasta samarialaisesta. Ihmisen tekojen hyvyys ja oikeellisuus eivät ole riippuvaisia siitä, kuka ne tekee ja millainen ihminen hän mielestämme muutoin on. Kaikkien meidän tulisi pyrkiä kohti hyviä tekoja ja kaikille tulee antaa tunnustus silloin, kun hän on hyviä tekoja tehnyt, vaikka kyse muuten olisi verivihollisesta.
Artikkelikin muuten viittaa Raamattuun. Ilmiö selittää nimittäin, miksi Pontius Pilatus pesi kätensä Jeesuksen kohtalosta.
Päivi Räsänen ja sunnuntairuuat
Päivi Räsänen esitti kauppojen sunnuntaiaukioloista tulleen päätöksen jälkeen, että sunnuntaina ruuan tulisi maksaa enemmän kuin arkena. Ajatus sai aika tyrmäävän vastaanoton, mikä kertoo enemmän Suomessa käytävän keskustelun tasosta kuin Räsäsen kommentista. (Räsäsen kommentti poiki paitsi viimeisten kuukausien törkeimmät lehtikuvat, myös "Päivi Räsänen. Vittu olet idiootti!!!" -facebook ryhmän. :D)
Kun tarkemmin tarkastelee Räsäsen ehdotusta, se näyttää yllättävän järkevältä. Sunnuntai on jo tähän asti ollut kaikista laiskin kauppapäivä, minkä lisäksi työntekijöille maksettavat sunnuntailisät tarkoittavat, että kaupan kannattavuus on väistämättä sunnuntaina heikompi, kuin muina päivinä. Tätä kompensoi tosin pienenevä ruuan hävikki, mikä tuskin kattaa sunnuntain suurempia kustannuksia. On väistämätöntä, että sunnuntaikauppa laskee kaupan katteita.
Tämä johtaa yhtä väistämättä paineeseen nostaa ruuan hintaa. Ruuan hintainflaatio taas rankaisee kaikken eniten pienituloisia, kuten opiskelijoita ja eläkeläisiä. On täysin perusteltua vaatia, että sunnuntaikaupan erilaisen hintarakenteen tulee näkyä hinnoissa.
Uusien ajatusten esittäminen on kuitenkin Suomessa yhtä kuin poliittinen itsemurha. Suomessa tulee ajatella samalla tavalla muiden kanssa tai joutuu sosiaalisen sekluusion kohteeksi.
ps. Ratkaisu sunnuntaikaupan vääristyneeseen kustannusrakenteeseen tulee ajan myötä työn sunnuntailisien poistumisen kautta. Kun yhteiskunta siirtyy 24/7 elämään, ei yö- viikonloppu- tai pyhälisille ole enää mitään perustetta. Kenen hyvinvointi tämän kaiken seurauksena sitten kasvoi? Ehkä suurten yritysten omistajien.
Kun tarkemmin tarkastelee Räsäsen ehdotusta, se näyttää yllättävän järkevältä. Sunnuntai on jo tähän asti ollut kaikista laiskin kauppapäivä, minkä lisäksi työntekijöille maksettavat sunnuntailisät tarkoittavat, että kaupan kannattavuus on väistämättä sunnuntaina heikompi, kuin muina päivinä. Tätä kompensoi tosin pienenevä ruuan hävikki, mikä tuskin kattaa sunnuntain suurempia kustannuksia. On väistämätöntä, että sunnuntaikauppa laskee kaupan katteita.
Tämä johtaa yhtä väistämättä paineeseen nostaa ruuan hintaa. Ruuan hintainflaatio taas rankaisee kaikken eniten pienituloisia, kuten opiskelijoita ja eläkeläisiä. On täysin perusteltua vaatia, että sunnuntaikaupan erilaisen hintarakenteen tulee näkyä hinnoissa.
Uusien ajatusten esittäminen on kuitenkin Suomessa yhtä kuin poliittinen itsemurha. Suomessa tulee ajatella samalla tavalla muiden kanssa tai joutuu sosiaalisen sekluusion kohteeksi.
ps. Ratkaisu sunnuntaikaupan vääristyneeseen kustannusrakenteeseen tulee ajan myötä työn sunnuntailisien poistumisen kautta. Kun yhteiskunta siirtyy 24/7 elämään, ei yö- viikonloppu- tai pyhälisille ole enää mitään perustetta. Kenen hyvinvointi tämän kaiken seurauksena sitten kasvoi? Ehkä suurten yritysten omistajien.
lauantai 15. marraskuuta 2008
Sosiaalinen markkinatalous
Demari Kalliomäki syytti Hesarissa Kokoomusta demareille ominaisten teemojen omimisesta: vapaan kapitalismin kritisoimisesta ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimisesta.
Kalliomäki on totaalisen väärässä. Markkinatalous, jonka epäkohtia yhteiskunta pyrkii rajoittamaan (lähtökohtaisesta vapauden ihanteesta tinkimättä), ja sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden korjaaminen yhteiskunnan, yritysten ja kansalaisjärjestöjen yhteistyöllä ei ole sosialidemokratiaa.
Se on kristillisdemokratiaa, ja on ollut sitä jo yli sata vuotta.
Se että sekä oikeistolaiset, että vasemmistolaiset puolueet ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana lähentäneet politiikkaansa kohti kristillisdemokraattista ajattelua ei kerro politiikan epäselvistymisestä.
Se kertoo siitä, että kristillisdemokratia olisi ollut alunperinkin oikea tie.
Kalliomäki on totaalisen väärässä. Markkinatalous, jonka epäkohtia yhteiskunta pyrkii rajoittamaan (lähtökohtaisesta vapauden ihanteesta tinkimättä), ja sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden korjaaminen yhteiskunnan, yritysten ja kansalaisjärjestöjen yhteistyöllä ei ole sosialidemokratiaa.
Se on kristillisdemokratiaa, ja on ollut sitä jo yli sata vuotta.
Se että sekä oikeistolaiset, että vasemmistolaiset puolueet ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana lähentäneet politiikkaansa kohti kristillisdemokraattista ajattelua ei kerro politiikan epäselvistymisestä.
Se kertoo siitä, että kristillisdemokratia olisi ollut alunperinkin oikea tie.
perjantai 14. marraskuuta 2008
Kohti tavoitteita - revisited
KD Nuoret asetti yhdeksi tämän vuoden tavoitteistaan jäsenmäärän nostamisen n. 200 jäsenellä 1200 jäseneen. Haaste on kova, sillä käytännössä se tarkoittaa noin 300 uuden jäsenen löytämistä vuoden aikana (edellisen vuoden aikana 31 vuotta täyttäneet poistuvat jäsenrekisteristä 1.1. tuoden n. 100 jäsenen pudotuksen).
Kirjoitin näin helmikuun 21. päivänä. Kun viimeksi kuulin tarkan tiedon, meillä oli 1403 jäsentä. Kova haaste on siis ylitetty, ja bruttomääräisesti uusien jäsenien määrässä liikutaan jo 500 tienoilla.
En halua tällä elvistellä, ja jokainen jäsen (uusi tai vanha) on minusta meille aivan yhtä tärkeä. Mutta se kertoo mielestäni kolme asiaa:
1. Paljon on tehty, ja ilmeisesti oikeita asioita.
2. Nuoria kiinnostaa yhteiskunnallinen vaikuttaminen, kunhan puitteet on kunnossa.
3. Kristillisdemokraattisella ideologialla on hurja kysyntä nuorissa ikäluokissa. Kunhan vastaamme tähän kysyntään.
Vasemmistolle kahvit väärään kurkkuun
Mahtoi moni demari, vassari ja vihreä vetää aamukahvit väärään kurkkuun kahtenä päivänä ihan lähekkäin, kun kaksi meillä suurta kansansuosiota nauttinutta henkilöä ilmoitti kannattavansa Suomen Natojäsenyyttä.
Ensin asiasta kertoi Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama, joskin Suomen media vaikeni asiasta lähes täysin vaalien ajaksi, jotta tulevan presidentin kansansuosio ei kärsisi täällä Pohjolassa.
Sitten asian kertoi tasavallan presidentti Martti Ahtisaari, välittömästi saatuaan Nobelin rauhanpalkinnon. Olisi ollut hauska nähdän näiden ihmisten ilmeet, kun sotaliitoksi Natoa haukkuvat vasemmistolaiset lukivat otsikot.
Itse olen kannattanut Suomen Natojäsenyyttä noin viiden vuoden ajan, siihen asti vastustettuani sitä hyvinkin voimakkaasti. Ratkaisevaa oli lähempi tutustuminen siihen, mitä Nato oikeasti tekee, mikä se pyrkii olemaan ja millaisia vastauksia sillä on tarjota tulevaisuuden turvallisuushaasteisiin ja -uhkiin.
Obaman ja Ahtisaaren ulostulo osoittavat varmasti ainakin yhden asian: älykäs ja asioista hyvin perillä oleva rauhantahtoinen ihminen voi kannattaa Suomen jäsenyyttä Natossa.
Ensin asiasta kertoi Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama, joskin Suomen media vaikeni asiasta lähes täysin vaalien ajaksi, jotta tulevan presidentin kansansuosio ei kärsisi täällä Pohjolassa.
Sitten asian kertoi tasavallan presidentti Martti Ahtisaari, välittömästi saatuaan Nobelin rauhanpalkinnon. Olisi ollut hauska nähdän näiden ihmisten ilmeet, kun sotaliitoksi Natoa haukkuvat vasemmistolaiset lukivat otsikot.
Itse olen kannattanut Suomen Natojäsenyyttä noin viiden vuoden ajan, siihen asti vastustettuani sitä hyvinkin voimakkaasti. Ratkaisevaa oli lähempi tutustuminen siihen, mitä Nato oikeasti tekee, mikä se pyrkii olemaan ja millaisia vastauksia sillä on tarjota tulevaisuuden turvallisuushaasteisiin ja -uhkiin.
Obaman ja Ahtisaaren ulostulo osoittavat varmasti ainakin yhden asian: älykäs ja asioista hyvin perillä oleva rauhantahtoinen ihminen voi kannattaa Suomen jäsenyyttä Natossa.
maanantai 10. marraskuuta 2008
Joseph Biden
Yhydsvaltojen presidentinvaaleissa varapresidentillä on usein varsin näkyvä rooli. Etenkin Sarah Palin herätti Suomessakin asti paljon tunteita, pääasiassa negatiivisia. Kommentoimatta sen enempää Paliniin kohdistettua lokaamista, esitän ihmettelyni siitä, miten vähän Obaman varapresidentistä Joe Bidenista puhuttiin.
Palinin ruotimiselle esitettiin perusteena nimen omaan sitä, että McCain vanhana patuna saattaa kupsahtaa kesken kauden, jolloin Palinista tulisi presidentti. Välittömästi vaalin jälkeen uutisissa asti esitettiin asiantuntija-arvioita, joiden mukaan Obama yritetään salamurhata vähintään pari kertaa tulevan neljävuotiskauden aikana.
Onkin hassua, että siinä tapauksessa presidentiksi astuva Joe Biden on jäänyt täysin huomiotta Suomen mediassa. Kuka on tämä mies, mitä hän ajattelee? Ketään ei tunnu vaivaavan ajatus siitä, että Yhdysvaltoja johtaa jopa todennäköiseksi arvioidun murhan jälkeen ihminen, josta kukaan ei tiedä mitään.
Demokratian ja maailman tulevaisuuden kannalta olisi ollut parempi, jos media olisi kiinnittänyt huomionsa Palinin sijasta Bideniin.
Palinin ruotimiselle esitettiin perusteena nimen omaan sitä, että McCain vanhana patuna saattaa kupsahtaa kesken kauden, jolloin Palinista tulisi presidentti. Välittömästi vaalin jälkeen uutisissa asti esitettiin asiantuntija-arvioita, joiden mukaan Obama yritetään salamurhata vähintään pari kertaa tulevan neljävuotiskauden aikana.
Onkin hassua, että siinä tapauksessa presidentiksi astuva Joe Biden on jäänyt täysin huomiotta Suomen mediassa. Kuka on tämä mies, mitä hän ajattelee? Ketään ei tunnu vaivaavan ajatus siitä, että Yhdysvaltoja johtaa jopa todennäköiseksi arvioidun murhan jälkeen ihminen, josta kukaan ei tiedä mitään.
Demokratian ja maailman tulevaisuuden kannalta olisi ollut parempi, jos media olisi kiinnittänyt huomionsa Palinin sijasta Bideniin.
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
Politiikan totuuskomissio Suomeen!
Vuosikokouksessaan Suomen Kristillisdemokraattiset Nuoret vaativat politiikan totuuskomission perustamista Suomeen. En tiedä, julkaisiko mikään tiedotusväline julkilausumaamme, joten esittelen ajatustamme tarkemmin tässä.
Totuuskomissiot ovat suhteellisen uusi konsepti yhteiskunnallisten epäkohtien selvittämiseksi ja pöydän puhdistamiseksi kiistoista. Tavoitteena on selvittää, mitä on tapahtunut ja miksi, ei etsiä syyllisiä tuomittaviksi. Yleisenä periaatteena on ollut, että tekonsa komissiolle tunnustanut saa tekonsa anteeksi.
Tunnetuin totuuskomissioista lienee Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon ihmisoikeusrikoksia selvitellyt, jonka ajavia voimia olivat ihmisoikeusaktivisti ja presidentti Nelson Mandela, sekä arkkipiispa Desmond Tutu. Ilman tätä komissiota Etelä-Afrikassa valkoisen vähemmistön ja mustan enemmistön yhteiselo olisi käytännössä ollut mahdotonta. Esimerkki kansallisen sovituksen puutteesta on naapurimaa Zimbabwe, joka on täydellisen romahduksen partaalla presidentti Mugaben häädettyä valkoisen maanomistajaluokan maasta.
Tavoitteena luottamuksen palautuminen ja korruption väheneminen
Suomessa totuuskomission tehtävänä oli selvittää politiikkaan ja erityisesti sen rahoitukseen liittyvät epäselvyydet, jotka ovat syöneet kansalaisten luottamuksen demokraattiseen järjestelmään. Niin rahan lähteet puolueiden rahoituksessa, kuin sen käyttökohteet pitäisi tutkia, tuoda julki ja tehdä tarvittavat muutokset lainsäädäntöön.
Tästä prosessista - niin kivulias kuin se puolueiden kannalta olisikin - olisi kaksi tärkeää hyötyä: ensinnäkin ihmisten alamaissa oleva luottamus politiikkaa ja poliitikkoihin palautuisi. Tämä on välttämätöntä, mikäli haluamme demokraattisen järjestelmän toimivan jatkossakin. Toiseksi, poliittiseen rahoitukseen liittyvät epäkohdat ja läpinäkymättömyys ovat korruptiota.
Kyllä vain, suomalaisten puolueiden rahoitukseen liittyy paljon korruptiota, jossa veronmaksajien rahoja käytetään ties mihin, ja päätöksiä perustetaan kyseenalaisiin kytköksiin. Tämä ei ole uutinen, eikä salaisuus kenellekään puoluepolitiikassa mukana olevalle. Haluan tässä yhteydessä korostaa, että tietääkseni omassa puolueessani ei tällaisia epäselvyyksiä ole löydettävissä. Muuten en tätä uskaltaisi edes esittää, enkä varmasti olisi mukanan politiikassa.
Korruptiosta eroon pääseminen tervehdyttäisi yhteiskuntaamme niin taloudellisesti kuin moraalisestikin.
Suomen politiikan totuuskomissioon pitäisi kutsua kansalaisten laajalti arvostamia ja poliittisesti puolueettomia henkilöitä. Sopivasta kokoonpanosta tulisi päättää julkisesti kansalaiskeskustelun pohjalta. Selvää on, että yhtään poliitikkoa ei totuuskomissioon voi kuulua.
Totuuskomissiot ovat suhteellisen uusi konsepti yhteiskunnallisten epäkohtien selvittämiseksi ja pöydän puhdistamiseksi kiistoista. Tavoitteena on selvittää, mitä on tapahtunut ja miksi, ei etsiä syyllisiä tuomittaviksi. Yleisenä periaatteena on ollut, että tekonsa komissiolle tunnustanut saa tekonsa anteeksi.
Tunnetuin totuuskomissioista lienee Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon ihmisoikeusrikoksia selvitellyt, jonka ajavia voimia olivat ihmisoikeusaktivisti ja presidentti Nelson Mandela, sekä arkkipiispa Desmond Tutu. Ilman tätä komissiota Etelä-Afrikassa valkoisen vähemmistön ja mustan enemmistön yhteiselo olisi käytännössä ollut mahdotonta. Esimerkki kansallisen sovituksen puutteesta on naapurimaa Zimbabwe, joka on täydellisen romahduksen partaalla presidentti Mugaben häädettyä valkoisen maanomistajaluokan maasta.
Tavoitteena luottamuksen palautuminen ja korruption väheneminen
Suomessa totuuskomission tehtävänä oli selvittää politiikkaan ja erityisesti sen rahoitukseen liittyvät epäselvyydet, jotka ovat syöneet kansalaisten luottamuksen demokraattiseen järjestelmään. Niin rahan lähteet puolueiden rahoituksessa, kuin sen käyttökohteet pitäisi tutkia, tuoda julki ja tehdä tarvittavat muutokset lainsäädäntöön.
Tästä prosessista - niin kivulias kuin se puolueiden kannalta olisikin - olisi kaksi tärkeää hyötyä: ensinnäkin ihmisten alamaissa oleva luottamus politiikkaa ja poliitikkoihin palautuisi. Tämä on välttämätöntä, mikäli haluamme demokraattisen järjestelmän toimivan jatkossakin. Toiseksi, poliittiseen rahoitukseen liittyvät epäkohdat ja läpinäkymättömyys ovat korruptiota.
Kyllä vain, suomalaisten puolueiden rahoitukseen liittyy paljon korruptiota, jossa veronmaksajien rahoja käytetään ties mihin, ja päätöksiä perustetaan kyseenalaisiin kytköksiin. Tämä ei ole uutinen, eikä salaisuus kenellekään puoluepolitiikassa mukana olevalle. Haluan tässä yhteydessä korostaa, että tietääkseni omassa puolueessani ei tällaisia epäselvyyksiä ole löydettävissä. Muuten en tätä uskaltaisi edes esittää, enkä varmasti olisi mukanan politiikassa.
Korruptiosta eroon pääseminen tervehdyttäisi yhteiskuntaamme niin taloudellisesti kuin moraalisestikin.
Suomen politiikan totuuskomissioon pitäisi kutsua kansalaisten laajalti arvostamia ja poliittisesti puolueettomia henkilöitä. Sopivasta kokoonpanosta tulisi päättää julkisesti kansalaiskeskustelun pohjalta. Selvää on, että yhtään poliitikkoa ei totuuskomissioon voi kuulua.
Vuosi 2009 odottaa
Minut valittiin siis jatkokaudelle Suomen Kristillisdemokraattisten (KD) Nuorten puheenjohtajaksi. Valinnassani ei ollut mitään epäselvää, sillä vastaehdokasta ei ollut. Vastaehdokkaan puuttuminen voi noin karkeasti johtua kahdesta syystä: joko olen ollut ylivoimaisen hyvä, että kukaan ei uskalla haastaa minua.
Tai sitten hommani on niin huono, että kukaan tervejärkinen ei siihen lähde. Epäilen vahvasti jälkimmäistä, sillä KD Nuorten pj:nä toimiminen todella on aikaa vievää, eikä siitä makseta penniäkään. Kunnioitukseni kaikkia yhteiskunnallista tai yleishyödyllistä työtä palkatta tekeviä kohtaan on noussut valtavasti mukana olemisen myötä.
Yhteiskuntamme hyvinvointi (se mitä poliitikot eivät vielä ole onnistuneet hassaamaan) ja edistys nousevat yllättävän paljon juuri siitä ilmaisesta (tai ainakin lähes) työstä, jota järjestöissä, seurakunnissa, poliittisissa liikkeissä ja muualla kansalaisyhteiskunnassa tehdään.
Joka tapauksessa homma siis jatkuu ensikin vuonna ja onneksi hallitus näyttää todella lupaavalta. Ensinnäkin koimme melkoisen nuorennusleikkauksen: molemmat varapuheenjohtajat ovat 21-vuotiaita, eli karkeasti 6 vuotta nuorempia kuin tänä vuonna. Hallituksen uusien varsinaisten jäsenten joukossa parinkympin tienoilla ovat Miika Ylivieskasta, Ossi Kotkasta ja Eeva Joensuusta.
Riskinä on, että nuorennusleikkaus oli liiankin kova, mutta onneksi sekä Suvi, että Janne-Ville jatkavat hallituksen toiminnassa, joten ensi vuoden porukka vaikuttaa sekä innostuneelta, että asiantuntevalta.
Tai sitten hommani on niin huono, että kukaan tervejärkinen ei siihen lähde. Epäilen vahvasti jälkimmäistä, sillä KD Nuorten pj:nä toimiminen todella on aikaa vievää, eikä siitä makseta penniäkään. Kunnioitukseni kaikkia yhteiskunnallista tai yleishyödyllistä työtä palkatta tekeviä kohtaan on noussut valtavasti mukana olemisen myötä.
Yhteiskuntamme hyvinvointi (se mitä poliitikot eivät vielä ole onnistuneet hassaamaan) ja edistys nousevat yllättävän paljon juuri siitä ilmaisesta (tai ainakin lähes) työstä, jota järjestöissä, seurakunnissa, poliittisissa liikkeissä ja muualla kansalaisyhteiskunnassa tehdään.
Joka tapauksessa homma siis jatkuu ensikin vuonna ja onneksi hallitus näyttää todella lupaavalta. Ensinnäkin koimme melkoisen nuorennusleikkauksen: molemmat varapuheenjohtajat ovat 21-vuotiaita, eli karkeasti 6 vuotta nuorempia kuin tänä vuonna. Hallituksen uusien varsinaisten jäsenten joukossa parinkympin tienoilla ovat Miika Ylivieskasta, Ossi Kotkasta ja Eeva Joensuusta.
Riskinä on, että nuorennusleikkaus oli liiankin kova, mutta onneksi sekä Suvi, että Janne-Ville jatkavat hallituksen toiminnassa, joten ensi vuoden porukka vaikuttaa sekä innostuneelta, että asiantuntevalta.
tiistai 4. marraskuuta 2008
Yhdysvalloissa vaihtuu presidentti
Tuntuu uskomattomalta, että oikeastaan ensi yönä vaihtuu kahdeksan vuotta kestänyt G.W. Bushin valtakausi Yhdysvalloissa. Uuden presidentin tultua valituksi vanhalla on nimittäin yleensä vaikeuksia tehdä mitään merkittävää ennen uuden valtaanastumista.
Bushin valtakausi on ollut vähintäänkin ristiriitainen ja muutosta tarvitaan. Obaman jokseenkin varmalta näyttävä valinta tuo muutoksia moniin asioihin, mutta millaisia ja ovatko ne positiivisia vai negatiivisia? Vain aika näyttää, uskokaa pois. Etenkin, kun demokraatit näyttäisivät saavan superenemmistön senaatissa, voi lopputulos olla arvaamaton ja kaikkea muuta kuin Euroopan ja muun maailman kannalta positiivinen.
Vain yksi muutos on varma. Obaman valinnan myötä Suomen lehdistö alkaa jälleen kohdella Yhdysvaltoja sen ansaitsemalla tavalla.
Bushin valtakausi on ollut vähintäänkin ristiriitainen ja muutosta tarvitaan. Obaman jokseenkin varmalta näyttävä valinta tuo muutoksia moniin asioihin, mutta millaisia ja ovatko ne positiivisia vai negatiivisia? Vain aika näyttää, uskokaa pois. Etenkin, kun demokraatit näyttäisivät saavan superenemmistön senaatissa, voi lopputulos olla arvaamaton ja kaikkea muuta kuin Euroopan ja muun maailman kannalta positiivinen.
Vain yksi muutos on varma. Obaman valinnan myötä Suomen lehdistö alkaa jälleen kohdella Yhdysvaltoja sen ansaitsemalla tavalla.
Analyysi vaalituloksista
Kunnallisvaalit olivat menestys KD:lle. Suhteellisella kannatuksella mitattuna tulos oli KD:n historian toiseksi paras, jääden vain 0,1% vuoden 2000 tuloksesta. Absoluuttisesti äänimäärällä mitattuna tulos oli kaikkien aikojen paras! Kun ottaa huomioon 8 vuoden aikana tapahtuneet loikkaukset ja sen että jo ennen vaaleja tiedettiin kolmen puolueen (ps. kok. ja vihr.) voittavan vaalit, voi positiivisesta tuloksesta olla perustellusti onnellinen.
Tästä tilanteesta on huomattavasti parempi jatkaa työtä kuin vaaleja edeltäneestä!
Tämä on kuitenkin vain puoli totuutta. Toinen puoli on, että joillakin alueille otimme myös takapakkia. Erityisesti Satakuntaa voi pitää huolestuttavana, mutta myös Pohjois-Karjalan pienet miinukset eivät näytä hyvältä. Myös suurten kaupunkien tuloksia voi pitää hienoisena pettymyksenä: suurimmassa osassa suuria kaupunkeja valtuustoryhmämme on vain muutaman valtuutetun kokoinen. Lahdessa ja Vantaalla vieläpä menetimme yhden paikan, vaikka Turussa saimmekin toisen valtuutettumme.
Identiteetiltään urbaanit citykonservatiivit muodostavat merkittävän osan KD Nuorten jäsenistöstä. Tämän porukan, kuten myös muiden kaupunkilaiseksi itsensä mieltävien houkutteleminen toimintaan ei onnistu, mikäli KD ei profiloidu nykyistä voimakkaammin myös kaupunkilaisten puolueeksi. Jos se onnistuu kerran perussuomalaisilta, täytyy sen onnistua meiltäkin.
Kokonaisuutena kuitenkin positiiviset vaalit, KD on näiden vaalien jälkeen vahvempi kuin vaaleja ennen.
Tästä tilanteesta on huomattavasti parempi jatkaa työtä kuin vaaleja edeltäneestä!
Tämä on kuitenkin vain puoli totuutta. Toinen puoli on, että joillakin alueille otimme myös takapakkia. Erityisesti Satakuntaa voi pitää huolestuttavana, mutta myös Pohjois-Karjalan pienet miinukset eivät näytä hyvältä. Myös suurten kaupunkien tuloksia voi pitää hienoisena pettymyksenä: suurimmassa osassa suuria kaupunkeja valtuustoryhmämme on vain muutaman valtuutetun kokoinen. Lahdessa ja Vantaalla vieläpä menetimme yhden paikan, vaikka Turussa saimmekin toisen valtuutettumme.
Identiteetiltään urbaanit citykonservatiivit muodostavat merkittävän osan KD Nuorten jäsenistöstä. Tämän porukan, kuten myös muiden kaupunkilaiseksi itsensä mieltävien houkutteleminen toimintaan ei onnistu, mikäli KD ei profiloidu nykyistä voimakkaammin myös kaupunkilaisten puolueeksi. Jos se onnistuu kerran perussuomalaisilta, täytyy sen onnistua meiltäkin.
Kokonaisuutena kuitenkin positiiviset vaalit, KD on näiden vaalien jälkeen vahvempi kuin vaaleja ennen.
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Tunti ensimmäisiin tuloksiin
Vaikka en itse ole ehdokkaana, on mahanpohjassa tuttu vaalijännitys. Mukana on hirveä määrä tuttuja ja puolituttuja (sekä KD:ssä että jokseenkin jokaisessa muussa puolueessa), joiden menestys ja läpipääsy kiinnostaa, tottakai.
Kaikkein eniten jännitän tietysti puolueen pärjäämistä. Viimeisten kuukausien aikana fiilis puolueessa on ollut hyvä ja odottava. Uskon meidän kuuluvan vaalien voittajiin ja siitä se todellinen työ sitten alkaa.
On taas ollut aika, jolloin kuukauden ajaksi kaikkia kiinnostaa, mitä sinulle kuuluu? Oletko tyytyväinen, oletko iloinen ja onnellinen, kiinostaisiko sinua lukea lisää, uskoisitko voivasi äänestää juuri minua? Usko pois, juuri minä ajan parhaiten juuri sinun asiaasi.
Onneksi edessä on jälleen neljän vuoden hiljaisuus. Tai oikeastaan kahden ja puolen, sillä sen verran on seuraaviin suuriin vaaleihin, eli eduskuntavaaleihin 2011.
Politiikassa ei ole varaa kyynistyä. Silti en voi olla ärsyyntymästä siitä suuresta määrästä teeskenneltyä empatiaa ja krokotiilinkyyneliä, jotka vaalit ehdokkaissa kirvoittaa.
Seuraavan vuoden aikana nähdään, ketkä välittävät vaalien välilläkin.
ps. Viikko jäljellä vuosikokoukseen \o/. Vuosikokouksessa tulemme esittämään aika kovan vaatimuksen Suomen politiikalle. Vaatimus tuodaan esille ainakin tässä blogissa, mikäli media ei sitä suostu julkaisemaan.
Kaikkein eniten jännitän tietysti puolueen pärjäämistä. Viimeisten kuukausien aikana fiilis puolueessa on ollut hyvä ja odottava. Uskon meidän kuuluvan vaalien voittajiin ja siitä se todellinen työ sitten alkaa.
On taas ollut aika, jolloin kuukauden ajaksi kaikkia kiinnostaa, mitä sinulle kuuluu? Oletko tyytyväinen, oletko iloinen ja onnellinen, kiinostaisiko sinua lukea lisää, uskoisitko voivasi äänestää juuri minua? Usko pois, juuri minä ajan parhaiten juuri sinun asiaasi.
Onneksi edessä on jälleen neljän vuoden hiljaisuus. Tai oikeastaan kahden ja puolen, sillä sen verran on seuraaviin suuriin vaaleihin, eli eduskuntavaaleihin 2011.
Politiikassa ei ole varaa kyynistyä. Silti en voi olla ärsyyntymästä siitä suuresta määrästä teeskenneltyä empatiaa ja krokotiilinkyyneliä, jotka vaalit ehdokkaissa kirvoittaa.
Seuraavan vuoden aikana nähdään, ketkä välittävät vaalien välilläkin.
ps. Viikko jäljellä vuosikokoukseen \o/. Vuosikokouksessa tulemme esittämään aika kovan vaatimuksen Suomen politiikalle. Vaatimus tuodaan esille ainakin tässä blogissa, mikäli media ei sitä suostu julkaisemaan.
maanantai 20. lokakuuta 2008
Talouskriisin haaste markkinataloudelle
Kun käynnissä olevan talouskriisin mittasuhteet alkoivat selvitä ihmisille, kävi selväksi että tulemme näkemään kovenevia vaatimuksia talouden valvonnan lisäämiseksi, vastuullisten hirteen vetämiseksi ja kapitalismin kaatamiseksi.
Hyökkäyksiä markkinataloutta kohtaan näkee jo päivittäin esimerkiksi Helsingin Sanomien mielipidesivuilla. Myös monet populistiset poliitikot, kuten Erkki Tuomioja ovat vaatineet vapaan markkinatalouden puolestapuhujia olemaan hiljaa pari vuotta.
Tässä kritiikissä on yksi vakava pulma. Nykyinen talouskriisi aiheutui vähintään yhtä paljon markkinoiden puuttuvan vapauden, kuin niiden vapauden takia.
Kuten varmasti muistatte, kriisi sai alkunsa asuntoluottokriisinä, joka aiheutui niin sanotuista sub-prime -luotoista, siis asuntolainoista joita oli myönnetty ihmisille, joilla ei oikeastaan ole varaa omaan asuntoon. Luotottajina toimi kaksi puolivaltiollista asuntoluottoyhtiötä, Fannie Mae ja Freddie Mac, jotka olivat muuten demokraattien perustamia ja demokraattien johtamia.
Kun Bushin hallinto halusi vuonna 2003 lisätä näiden yhtiöiden valvontaa, vastustivat demokraatit sitä jyrkästi. Yhtiöiden nimen omaisena tavoitteena oli myöntää köyhille asuntolainoja ainoana vakuutena nämä asunnot ja niiden oletettu tuleva hinnannousu. Näin ei toimi vapaat markkinat. Vapailla markkinoilla asuntoluoton saa se, jolla on varaa siihen.
Ongelmana ei siis ollut markkinoiden vapaus, vaan se että lainoja myönnettiin poliittisin perustein markkinaperusteiden sijaan. Rahoitussektorissa on siinäkin syynsä. Se pilkkoi, yhdisteli ja teki mitä erikoisimpia silmänkääntötemppuja, jotta nämä korkean riskin asuntolainat saatiin kohtuullisemman riskin paketeiksi hajauttamalla riskejä. Kukaan ei lopulta tiennyt, kuinka paljon riskiä mihinkin pakettiin pankkiirin oikeasti sisältyi.
Kaikki tiedämme miten siinä lopulta kävi. Pointtini on tämä: syy kriisiin ei ole markkinoiden vapaudessa, vaan poliitikkojen taitamattomuudessa. Syytä on niin demokraateissa kuin republikaaneissa, kuin Euroopan poliitikoissakin.
Oikea lääke järjestelmän puutteisiin on niiden korjaaminen, ei järjestelmän korvaaminen huonommin toimivalla.
Hyökkäyksiä markkinataloutta kohtaan näkee jo päivittäin esimerkiksi Helsingin Sanomien mielipidesivuilla. Myös monet populistiset poliitikot, kuten Erkki Tuomioja ovat vaatineet vapaan markkinatalouden puolestapuhujia olemaan hiljaa pari vuotta.
Tässä kritiikissä on yksi vakava pulma. Nykyinen talouskriisi aiheutui vähintään yhtä paljon markkinoiden puuttuvan vapauden, kuin niiden vapauden takia.
Kuten varmasti muistatte, kriisi sai alkunsa asuntoluottokriisinä, joka aiheutui niin sanotuista sub-prime -luotoista, siis asuntolainoista joita oli myönnetty ihmisille, joilla ei oikeastaan ole varaa omaan asuntoon. Luotottajina toimi kaksi puolivaltiollista asuntoluottoyhtiötä, Fannie Mae ja Freddie Mac, jotka olivat muuten demokraattien perustamia ja demokraattien johtamia.
Kun Bushin hallinto halusi vuonna 2003 lisätä näiden yhtiöiden valvontaa, vastustivat demokraatit sitä jyrkästi. Yhtiöiden nimen omaisena tavoitteena oli myöntää köyhille asuntolainoja ainoana vakuutena nämä asunnot ja niiden oletettu tuleva hinnannousu. Näin ei toimi vapaat markkinat. Vapailla markkinoilla asuntoluoton saa se, jolla on varaa siihen.
Ongelmana ei siis ollut markkinoiden vapaus, vaan se että lainoja myönnettiin poliittisin perustein markkinaperusteiden sijaan. Rahoitussektorissa on siinäkin syynsä. Se pilkkoi, yhdisteli ja teki mitä erikoisimpia silmänkääntötemppuja, jotta nämä korkean riskin asuntolainat saatiin kohtuullisemman riskin paketeiksi hajauttamalla riskejä. Kukaan ei lopulta tiennyt, kuinka paljon riskiä mihinkin pakettiin pankkiirin oikeasti sisältyi.
Kaikki tiedämme miten siinä lopulta kävi. Pointtini on tämä: syy kriisiin ei ole markkinoiden vapaudessa, vaan poliitikkojen taitamattomuudessa. Syytä on niin demokraateissa kuin republikaaneissa, kuin Euroopan poliitikoissakin.
Oikea lääke järjestelmän puutteisiin on niiden korjaaminen, ei järjestelmän korvaaminen huonommin toimivalla.
torstai 16. lokakuuta 2008
Suomi tarvitsee taloustieteitä
Tänään(kin) uutiset oli pullollaan talouskriisistä tai sen oireista kertovia juttuja. On hassua ajatella, että nykymaailmassa talous ei kuulu yleissivistykseen - ainakin jos peruskoulun ja lukion pakollista oppimäärää tarkastelee.
Luonnontieteillä näyttäisi olevan selkeä yliedustus pakollisten aineiden joukossa. Niinpä lukiossa opin mm. mitä on soluhengitys ja tunnistamaan soluelimet ulkonäöltä. Rakastan biologiaa ja nautin niistä tunneista valtavasti.
Mutta lukion jälkeistä elämää ajatellen; olen törmännyt huomattavasti harvemmin soluelimiin kuin talouskysymyksiin jokapäiväisessä elämässäni. Ja kun talouden mekanismit eivät kuulu yleissivistykseen, törmää mitä karmeimpiin väärinkäsityksiin ja väärään tietoon julkisessa keskustelussakin.
Toisin sanottuna, tänä päivänä on vaikea kutsua sivistyneeksi ihmistä, joka ei hallitse talouden mekanismien toimintaa, niin yleisluontoisesta asiasta on kyse. Karua puhetta, kun suurin osa meistä ei näitä mekanismeja oikeasti taida tuntea. Mutta tähän tulokseen olen väistämättä tullut, minkäs minä sille voin :D
Ehkä olisi aika korjata asia, ja tuoda yhteiskuntaopin rinnalle pakollin talousopin kurssi jo peruskouluun.
Luonnontieteillä näyttäisi olevan selkeä yliedustus pakollisten aineiden joukossa. Niinpä lukiossa opin mm. mitä on soluhengitys ja tunnistamaan soluelimet ulkonäöltä. Rakastan biologiaa ja nautin niistä tunneista valtavasti.
Mutta lukion jälkeistä elämää ajatellen; olen törmännyt huomattavasti harvemmin soluelimiin kuin talouskysymyksiin jokapäiväisessä elämässäni. Ja kun talouden mekanismit eivät kuulu yleissivistykseen, törmää mitä karmeimpiin väärinkäsityksiin ja väärään tietoon julkisessa keskustelussakin.
Toisin sanottuna, tänä päivänä on vaikea kutsua sivistyneeksi ihmistä, joka ei hallitse talouden mekanismien toimintaa, niin yleisluontoisesta asiasta on kyse. Karua puhetta, kun suurin osa meistä ei näitä mekanismeja oikeasti taida tuntea. Mutta tähän tulokseen olen väistämättä tullut, minkäs minä sille voin :D
Ehkä olisi aika korjata asia, ja tuoda yhteiskuntaopin rinnalle pakollin talousopin kurssi jo peruskouluun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
