Kunnallisvaalit lähestyvät jälleen. Toisin kuin eduskuntavaaleissa, kunnallisella tasolla nuoren on jopa mahdollista päästä osaksi päätöksentekoa. (Eduskunnassa on tasan 1, siis 0,5% alle 30-vuotiaita.)
Nuorten pahoinvointi nousee päivä päivältä selkeämmin otsikoihin. Kymmenen-kahdenkymmenen vuoden laiminlyöntien tulos alkaa tulla näkyville. Viimeisimpänä uutisoitiin, kuinka entistä useamman nuoren aikuisen mielenterveys on koetuksella.
Ratkaisu on yksinkertainen: nuori, äänestä nuorta!
Jos sattuu asumaan Jyväskylässä (nykyisessä tai tulevassa), hyvä kohde on Asmo Maanselkä. Älykäs, älykäs nuori, jonka kyky omaksua uutta tietoa yhdistettynä uteliaaseen ja uutta luovaan ajatteluun on hämmästyttänyt minua vuosien varrella lukemattomia kertoja. Valtuustoon tulee menemään jos jonkilaista kapuloiden rattaisiin heittäjää ja kahvinjuojaa.
Asmolle annettu ääni ei mene hukkaan, sen voin luvata.
maanantai 13. lokakuuta 2008
tiistai 30. syyskuuta 2008
Kauhajoki
On kulunut viikko siitä, kun Kauhajoella tapahtui joukkomurha. Muistan hyvin, kuinka vihainen oli tapahtuneesta, olihan vain viikkoa aikaisemmin ilmestynyt vuoden kolmas Arvosana, jonka pääkirjoituksessa sivusin ensimmäistä vuosipäiväänsä lähestyvää Jokelan tragediaa ja kuinka nuorten pahoinvointiin tulisi puuttua.
Kauhajokea koskevassa keskustelussa minua on ärsyttänyt kaksi asiaa:
1)"se ei ole kenenkään vika". Jos ei voi osoittaa tapahtuneelle yhtä selkeää syytä, vaan syitä monia, se ei ole kenenkään syy.
2)"jos nuori tappaa itsensä, se on OK, kunhan ei tapa muita". Mitä muuta voi sanoa hallituksen toimenpiteistä, jotka näkyvät jäävän (joidenkin symbolisten eleiden ohella) käsiaseiden saamisen vaikeuttamiseen???
Nuoret ovat edelleen poikkeuksellisen pahoinvoiva ryhmä Suomessa. Minulle on ihan sama, miksi näin on. Minua kiinnostaa, mitä asialle voisi tehdä. Jotain pitäisi.
ps. Puolimaratonin virallinen loppuaika oli 2.13.24

Tunnisteet:
Aseet,
Kauhajoki,
Liikunta,
Media,
Turvallisuus
keskiviikko 10. syyskuuta 2008
Marathon lähenee
Niin siis puolimaraton, tulevana lauantaina.
Lupasin lähes vuosi takaperin juosta vähintään puolikkaan tulevana viikonloppuna. On aika lunastaa lupaus, vaikka juuri nyt ei ole minkäänlaista juoksuinspiraatiota. Ei ole ollut ihan hetkeenkään.
Tärkein - koko projektin tavoite - on kuitenkin saavutettu. Ilman maratonprojektiamme olisin tuskin käynyt edes puoleksi niin usein lenkillä kuin nyt kävin. Olen siis voittaja, vaikka siltä ei kyllä todellakaan tunnu.
Lähes vuosi sitten sanoin, että tärkeintä ei tule olemaan edes se, että olen lähtöviivalla lauantaina. Tärkeintä on, että maanantaina olen taas lenkillä ja tähtäimessä täyspitkä vuoden päästä.
Mutta kun on oikealla asialla, on helppo ottaa vastaan myös ne vähemmän-kuin-täydelliset onnistumiset. :)

keskiviikko 3. syyskuuta 2008
Kokoomuskalenteri revisited
Eilen mainitsemani Hbl:n toimittaja teki jotain, mitä kukaan toimittaja ei ole tainnut aiemmin tehdä: artikkelissa hän lainasi kertomaani tarkasti ja oikein! Kiitos Hbl!
Ajatus kalenterista, jossa minä ratsastan lampaan selässä maha hyllyen on alkanut kiehtoa. Ärsyttävää, kun kaiken pitää maksaa niin paljon. Muuten sitä voisi kokeilla ;)
Hufvudstadsbladetin artikkelin löydät täältä

tiistai 2. syyskuuta 2008
Kokoomusnuorten kalenteri
Kokoomusnuoret julkaisivat eilen kalenterin, jota mm. iltalehti luonnehti jo ilmestyessään kohukalenteriksi. Muilla nettisivuilla kalenteri oli yleensä rohkea tai eroottinen. Yleisessä levityksessä olleet kuvat nähneenä kalenteria on vaikea pitää mitenkään rohkeana saatika sitten eroottisena. Vihjailevana enintään.
MTV3:n toimittaja soitti vielä iltapäivällä minulle asiasta. Minkälaisia tunteita eroottinen kalenteri KD Nuorissa herättää? No ei mitään erikoisia. Harmittaa, että tämä on ainoa tapa jolla nuoret poliitikot voivat päästä mediassa läpi. Aika epätodennäköistä, että me tekisimme sellaisen. Politiikan pitäisi olla vakava asia, meneekö uskottavuus? Miten niin vakava asia? Miksi politiikka olisi yhtään vakavampaa kuin elämä yleensä? Samaa kilpailua ja mielikuvilla pelaamista se on kuin muukin toiminta julkisuuden areenalla tänä päivänä.
MTV3:n nettisivujen mukaan pahoittelin, että nuoret lähtivät tällaiseen. Noh, kai sen sitten niinkin saattoi ymmärtää. Ei ne kommenttini siellä montaa tuntia olleetkaan, kunnes sen korvasi artikkeli toisten suurten puolueiden (l. kaikki paitsi kd, ps ja rkp) nuorisojärjestöjen kannoista kalenteriin. Jännä nähdä mitä HBL kertoo minun sanoneen (jos edes julkistavat kommenttiani vaikka sitä kysyivätkin).
Episodi kertoo valitettavasti enemmän tämän päivän mediajulkisuudesta kuin Kokoomusnuorista. Nuori saa itsensä kuulluksi vain olemalla rohkea ja eroottinen. Tuskin tämä edistää nuorille tärkeiden asioiden nuosemista poliittisen agendalle. Julkaistujen kuvien perusteella kokoomusnuoret ovat kauniita ja treenattuja. Onneksi KD Nuoret on tavallisempien, vähemmän täydellisten ihmisten järjestö.
Ehkä pitäisi tehdä kalenteri, jossa minä ratsastan läskit hyllyen ilman paitaa lampaan selässä. Sitä tuskin kukaan haluaisi katsoa, saati ripustaa seinälleen. Mediaa se saattaisi kiinnostaa sitäkin enemmän.

perjantai 1. elokuuta 2008
Loma!
Varsinainen kesälomani alkoi tänään. Seuraavassa ovat lomasuunnitelmani:
Lauantaina Ryttylään, jossa Nuorten Kesässä esitellään KD Nuorten toimintaa.
Sunnuntaina Hämeenlinnassa KD Nuorten hallituksen kokous.
Maanantai-keskiviikko käydään Kolilla patikoimassa Anun kanssa.
Torstai-lauantai mennee Pohjanmaalla lehmiä kaitsemassa.
Sunnuntaina varmaan pesen sitten pyykkiä ja valmistaudun henkisesti palaamaan töihin.
Että tiedätte.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008
Puutulleista ja verotuksesta
Vanhasen hallitus mokasi pahemman kerran puutullineuvotteluissa Venäjän kanssa. Mokaansa paikatakseen hallitus päätti alentaa tilapäisesti raakapuun myynnin verotusta puolella pelastaakseen sen, mikä pelastettavissa on.
Hallitus päättää myös tuloveroon kohdistuvista suurista alennuksista lähivuosina. Tuloveronalennukset tilanteessa, jossa kiihtyvä inflaatio yhdistyy hidastuvaan talouskasvuun on lyhytnäköistä politiikkaa.
Tuloveronalennukset kiihdyttävät inflaatiota entisestään, mikä leikkaa reaalista ansiotasoa kaikilta, joiden tuloja ei ole sidottu elinkustannuksiin. Opiskelijat, palkkatyöläiset ja monet muut joiden piti päästä vihdoin nauttimaan vuosien muhkeasta hyvinvoinnin kasvusta jäävät jälleen nuolemaan näppejään.
Samalla hyvinvointivaltion veropohja rapautuu. Väestön ikääntyessä olemme joka tapauksessa lähivuosina tilanteessa, jossa veroja on kiristettävä tai työuraa pidennettävä. Olisi viisaampaa aloittaa varautuminen jo nyt, eikä vasta sitten kun on itse päässyt turvallisesti eläkkeelle.
Ennenkaikkea, Suomen kaltaisessa avoimessa taloudessa* kotimaisen kysynnän lisääminen vaikuttaa talouden kehitykseen vähemmän kuin ulkomaankauppakumppanien taloudellinen tila. Ja siihen ei Suomen veronalennukset juuri tehoa.
*avoimella taloudella tarkoitetaan taloutta, jossa ulkomaankaupan osuus bruttokansantuotteesta on korkea. Suomea pidetään avoimena taloutena.

Lomaltapaluu
Kahden kuukauden tauko blogin kirjoittamisesta on tehnyt ihan hyvää. Monesti tulee oltua näennäisesti lomalla, pyöritellen kuitenkin koko ajan ajatuksissa kaikkea sitä, mitä pitäisi tehdä. Näin ainakin itselläni.
Tällä kertaa olen pystynyt olemaan pari kuukautta lähes täysin ajattelematta blogia. Yhteiskunta on muuttumassa suuntaan, jossa jokainen meistä on "oman elämänsä yrittäjä". Projekti seuraa toistaan, ja jokainen lyhytkin loma on pois kyvystämme kilpailla toisten kanssa.
Vasemmistossa on perinteisesti itketty tämän muutoksen johdosta, tekeehän se meistä ihmisistä entistä stressaantuneempia ja väliinputoajienkin määrä kasvaa. Oikeistossa lisääntynyt kilpailu on toivotettu ilolla vastaan.
Kukaan ei ole esittänyt keinoja, joilla ihmiset kykenisivät sopeutumaan ja selviämään muuttuneesta tilanteesta.

keskiviikko 21. toukokuuta 2008
Orgaanista kasvua
Paprikat kasvaa, Perunat kasvaa (yhtä lukuunottamatta) ja Appelsiinipuu kasvaa (hitaasti).
Kaikki hyvin.
Kaikki hyvin.
tiistai 20. toukokuuta 2008
Joensuu 17.5.
Joensuun hallituksen kokous saatiin kunnialla päätökseen. Paikalla oli varsin lupaava joukko hallituksen jäseniä, sekä paikallisia aktiiveja.
Ensimmäistä kertaa tänä vuonna tajusin, että hallituksemme näyttää uskottavammalta ja potentiaalisemmalta kuin varmaan koskaan ennen. Omaa heikkouttani on, etten ole kyennyt saamaan hallituksesta enempää irti kuin mitä olen saanut. KD Nuoret kasvaa kuitenkin nyt vauhdilla henkisesti, mikä näkyy myös voimakkaana jäsenmäärän nousuna. Joensuustakin saatiin muutamia uusia jäseniä.
Jäsenmäärän kasvaminen on tärkeä mittari, mutta ei itse tarkoitus. Tärkeintä on, kuinka paljon tapahtumia saamme aikaiseksi, kuinka paljon ihmisten mielipiteitä jalostettua ruohojuuritasolta yhteiskunnalliseksi muutokseksi ja kuinka paljon innostettua nuoria mukaan vaikuttamaan omiin elämisen ehtoihinsa.
Näiden asioiden eteen on paljon työtä tehtävänä, emmekä saa unohtua vain keräämään uusia jäseniä tilastoja komistamaan.
Tervetuloa myös uudet jäsenet mukaan muuttamaan maailmaa!

KD,
KD Nuoret,
Politiikka,
Vaikuttaminen
I'm asking you to believe!
KD:n eduskuntavaalien 2007 sloganina oli "usko tai älä". Se oli tarkoitettu itseironiseksi, mutta myös sisällöllisestä monimerkityksisyydestä huolimatta osuvaksi. Media haukkui sloganin lyttyyn, syyttäen perinteiseen tapaansa KD:ta uskonnon ja politiikan sekoittamisesta.
Otsakkeena oleva teksti ei ole käännös KD:n 2008 kunnallisvaaliteemasta. Suomeksihan tuo tarkoittaisi suunnilleen "pyydän sinua uskomaan!". Teksti on Yhdysvaltojen yhden presidenttiehdokkaan vaalisivuston etusivulla olevan tekstin boldattu aloituslause.
Arvaatko kenen?

tiistai 6. toukokuuta 2008
Hauskaa vappua!
Meni jo.
Vappu oli kuitenkin hauska ainakin KD Nuorten osalta: Kouvolasta saimme 160 uutta jäsentä yhden illan aikana! Taaskaan en ole vähäisimmässäkään määrin syyllinen loistavaan tulokseemme, mutta se tuo valtavasti uutta voimaa omaan toimintaan!
Uudet jäsenet valitsevat pääsääntöisesti henkilöjäsenyyden KD Nuorissa. Henkilöjäsenet eivät liity puolueeseen, vaan ainoastaan KD Nuoriin. Näin ollen he myös automaattisesti lakkaavat olemasta jäseniämme täytettyään 31 vuotta. Henkilöjäsenet ovat meille kullan arvoisia. On tärkeää näyttää, että toiminnallamme on kannatusta, vaikka aktiivien määrä ei päätä huimaisikaan.
Puolueelle henkilöjäsenet tietysti ovat ongelma. Ennen pitkää uusien jäsenten määrä puolueessa vähenee, mikäli KD Nuorten henkilöjäseniä ei kyetä houkuttelemaan myös puolueen jäseniksi. KD:n pitää joka tapauksessa herätä huomaamaan, että postmodernissa yhteiskunnassa poliittinen aktiivisuus on vain yksi ihmisen vapaa-ajasta kilpailevista monista aktiviteeteista.
Mitä sellaista poliittisella osallistumisella on tarjottavana, että se hakkaa lätkämatsin, leffaillan, kuutamokävelyn tai vaikka viikonlopun maalla? KD Nuoret yrittää näyttää isoille mallia; hallituksen kokous onkin samalla bändin keikka tai illanvietto. Piknik puistossa tai leffailta kääntyy yhteiskunnalliseksi vaikuttamiseksi, kun asiaa lähestyy oikein.
Vetoaminen ihmisten yhteisvastuullisuuteen toimii vuosi vuodelta huonommin, sillä se on pohjimmiltaan ristiriidassa postmodernin kanssa.
(Seuraava hallituksen kokous/ bänditapahtuma Joensuussa lauantaina 17.5.)

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008
Hyviä luentoja
Näiden vuosien aikana on tullut istuttua monella hyvällä luennolla. Valitettavasti huonojen luentojen määrä on ollut ehkä kaksikymmenkertainen. Hyvän luennon erottaa huonosta kaksi asiaa. 1) Esiintyminen on mukaansatempaavaa ja 2) sisältö naulaa ajatukset kiinni siihen, mitä on tapahtumassa.
Hyvän luennon jälkeen on aina tunne, että ei ole olemassa parempaa tapaa kuluttaa aikaa. Hyvästä luennosta saa ajatuksia, oli aihe mikä tahansa.
Hyvä luento (Gilbert on psykologian professori Harvardista)
Video ei näy kaikilla selaimilla, joten löydät sen myös täältä

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008
Rööki ja ympäristö
Karpela ihmetteli salatupakoinnistaan noussutta kohua. "Puhuttaisiin ennemmin vaikka ympäristöstä", Karpela tuumasi. Hei Tanja, ympäristöstä puhutaan jo! Et vain liene kiinnittänyt siihen riittävää huomiota.
Tosiasia on, että omasi ja muiden terveyden lisäksi tupakointi tuhoaa myös ympäristöä. Tupakkaa kasvatetaan pelloilla subtrooppisissa ja trooppisissa olosuhteissa. Vaikka sademetsiä ei olisikaan kaadettu juuri tupakanviljelyn takia, vie tupakan viljely tilaa joko ruuan tuotannolta tai vapaalta luonnolta.
Viljelyn lisäksi tupakka kuivataan, jauhetaan ja pakataan, kuljetetaan fossiilisia polttoaineita käyttäen Suomeen kaupan hyllylle, minkä jälkeen ne poltetaan savuna, hiilidioksidina ja myrkkyinä ilmaan.

Uskonnon ja politiikan sekoittamisesta.
Mielestäni uskonnon ja politiikan sekoittamista tulisi välttää. Hyvä uudistus olisi, jos puolueet lopettaisivat kirkollisvaaleihin sekaantumisen omilla listoillaan.
perjantai 18. huhtikuuta 2008
Ajatuksia viikon lopuksi
Blogin päivitystahti on selvästi hidastunut. Töissä oli jälleen kiireinen viikko, eikä ympäröivän yhteiskunnan tarkkailulle jäänyt liialti aikaa. Kristillisdemokraattisen nuorisojärjestön kehittäminen vaatisi paljon nykyistä enemmän aikaa, energiaa tekijöitä - ja miksei rahaakin.
Joka asiassa pitäisi pyrkiä tekemään parhaansa niillä voimavaroilla, jotka on annettu. Myös KD Nuorissa on kohta kevätkausi takana, ja kesän aikana on taas aikaa istua auringossa, juonia uusia kuvioita ja latautua.
Aiomme pistää toimiston uusiksi - vähän maalia tylsän valkoisiin pintaoihin ja muutama uusi kaluste, joiden jälkeen käsissä pitäisi olla jälleen hieman enemmän ajattelemaan houkutteleva ja toimintaan kannustava tila.
Pienistä askelista syntyy pitkä polku.

tiistai 8. huhtikuuta 2008
Lisää yhteiskunnasta vieraantuneita
JYY julkaisi tänään kannanoton, jonka keskiössä oli yliopistojen uuden säätiömallin epäkohdat. Olin monessa kohtaa eri mieltä (pääosin itse kirjoittamani) kannarin kanssa. Ulkopuolisen rahoituksen mahdollistaminen on suurimpia positiivisia uudistuksia, mitä viime vuosina on yliopistomaailmassa nähty. Ylioppilasliikkeen ei tulisi olla kaiken uuden jarru, vaan tuoda uusia aloitteita ja vähintäänkin kertoa, kuinka asiat tulisi korjata.
JYY ei tätä mainetta kuitenkaan ansaitse. Kriittisyyden pelko ei saa estää ottamasta kantaa silloin kun esitetyissä uudistuksissa olevat puutteet uhkaavat tärkeäksi kokemiamme arvoja, kuten yliopistojen autonomiaa. Olen varma, että ylioppilaskuntamme hallitus tulee esittämään kuluvan vuoden aikana vielä monta uutta, rakentavaa aloitetta. Rakentavat aloitteet valitettavasti jäävät useimmiten huomaamatta virheitä kyttääviltä ylioppilaskunnan kriitikoilta.
Yksi kriitikoista, Antti Vesala, kirjoittaa blogissaan mm. seuraavaa JYYn mukaan
"Heviä shittiä" on jättää kahden kannarista otetun lainauksen välistä pois se boldattu osa, jossa mekanismi on selitetty. Kyse ei ole millään muotoa liukkaasta pinnasta, vaan suorasta argumentista: lisääntynyt riippuvaisuus yksityisestä rahoituksesta yhdessä päätösvallan yliopiston ulkopuolelle de facto luisumisen kanssa herättää epäilyksiä jokaisessa. Noh, paitsi tietysti kokoomuslaisissa.
"Heviä shittiä" on myös antaa ymmärtää, että yliopistojen yksityinen rahoitus avaan jonkin uuden renessanssin ajan Suomessa. Tai että tehokas talous on kiinni mahdollisuudesta ostaa paikkoja yliopistojen hallituksissa.
Yliopistoille rahoituspohjan laajeneminen myös muihin tahoihin kuin valtioon on pelkästään positiivinen asia. Yliopistot tarvitsevat julkisen lisäksi myös yksityistä rahaa. Mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Säätiömalli mahdollistaisi ulkopuolisen rahoituksen...
mikä kuitenkaan ei ole hyvä asia, koska se...pahimmillaan johtaa yliopistojen läpikaupallistumiseen ja sivistysperinteen sammumiseen.Vanha kunnon liukkaan pinnan todistelu unohtaa tietenkin kertoa, millä mekanismilla tämä tapahtuisi. Sivistysperinteen sammumisella pelottelu on sentään jo aikamoisen heviä shittiä.
"Heviä shittiä" on jättää kahden kannarista otetun lainauksen välistä pois se boldattu osa, jossa mekanismi on selitetty. Kyse ei ole millään muotoa liukkaasta pinnasta, vaan suorasta argumentista: lisääntynyt riippuvaisuus yksityisestä rahoituksesta yhdessä päätösvallan yliopiston ulkopuolelle de facto luisumisen kanssa herättää epäilyksiä jokaisessa. Noh, paitsi tietysti kokoomuslaisissa.
"Heviä shittiä" on myös antaa ymmärtää, että yliopistojen yksityinen rahoitus avaan jonkin uuden renessanssin ajan Suomessa. Tai että tehokas talous on kiinni mahdollisuudesta ostaa paikkoja yliopistojen hallituksissa.
Yliopistoille rahoituspohjan laajeneminen myös muihin tahoihin kuin valtioon on pelkästään positiivinen asia. Yliopistot tarvitsevat julkisen lisäksi myös yksityistä rahaa. Mutta ei hinnalla millä hyvänsä.
torstai 3. huhtikuuta 2008
Pohjoismaista yhteistyötä
Töissä on ollut melko kiireinen viikko. Kiirettä lisäsi kummasti keskiviikkoillan sähkökatkos, josta ylioppilaskunnan serveri ei vielä tätä kirjoittaessa ole toipunut. Samaan aikaan toisaalla Autonominen tiedekunta oli laajentanut toimintaansa. Anarkistien kritiikin kohteeksi joutui myös ylioppilaskuntamme.
Talonvaltaajien toimintaa on vaikea hyväksyä. Paikat oli sotkettu ja särjetty yliopiston käyttöön tarkoitetussa rakennuksessa. Valtaajien toiminnassa näkyy kirkkaasti yhteiskunnasta vieraantumisen tuntomerkit. Autonomisen tiedekunnan Manifestin kärki ampuu suurelta osin ohi ja perustuu väärään tietoon.
Kun joku väittää, että ylioppilaskunta tarjoaa "ainoastaan maksullista toimintaa" ja "ainoastaan yliopiston järjestöille", on vaikea olla suuttumatta. Ylioppilaskunnan toiminnasta merkittävä osa on maksutonta. Sitä paitsi kaikki joka tapauksessa katetaan ylioppilaskunnan jäsenmaksuilla, joten on vain reilua, että kalliimmissa tapahtumissa osallistujat tulevat kustannuksiin vähän suuremmalla osuudella.
Ylioppilaskunnan ryhmien toimintaa ei missään säännössä rajata koskemaan ainoastaan ylioppilaskunnan jäseniä. Mikään ei ole estänyt Valtaajia perustamasta järjestöä, joka tarjoaa (vaikka sitä paljon puhuttua kulttuuri)toimintaa ilmaiseksi koko kaupungille. Ja siihenkin löytyy tukea ylioppilaskunnalta.
Yhteiskunnasta vieraantuneet eivät edes ole yrittäneet, mutta haluavat silti sanoa, ettei mikään toimisi, vaikka olisinkin yrittänyt. Kaikki me yritetään perustella toimintamme ylevillä päämäärillä, vaikka taustalla olisi vain laiskuutta ja vieraantumista.
Niin, sitä pohjoismaista yhteistyötä saadaan viikonloppuna, kun menemme Kööpenhaminaan pohjoismaiden kristillisdemokraattisten nuorten (KDUN) kokoukseen. Jännittää nähdä, mitä tästä yhteistyöstä on saatavissa irti. Jotain konkreettista, toivoisin.
Lupaan raportoida matkasta ensi viikolla.

perjantai 28. maaliskuuta 2008
Äläpäs nyt Matti...
Tämän päivän Hesarissa pääministeri Vanhanen moittii mediaa siitä, että se pitää esillä yhteiskunnan huono-osaisia, vaikka keskivertoporukalla menee entistä paremmin.
Matti on oikeassa sanoessaan, että tilastojen mukaan suurimmalla osalla menee taloudellisesti entistä paremmin. Se ei silti tarkoita etteikö sillä vähemmistöllä, jolla menee huonosti, menisi entistäkin huonommin.
Valitettavasti suomalainen politiikka palkitsee hallituksen, joka parhaiten lisää juuri yhteiskunnan enemmistön vaurautta. 1990-luvulta alkaen enemmistö on vaurastunut vuosi vuodelta. Samalla on kuitenkin tosiasia, että pahoinvoivilla menee vuosi vuodelta huonommin.
Opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, lapsiperheet. Siinä muutama ryhmä, jonka toimeentulo heikkenee muutamista lähinnä kosmeettisista parannuksista huolimatta. Hyvä esimerkki on opiskelijat, joiden opintorahan korotus (15% elokuun alusta) ei tuo opiskelijan ostovoimaa edes vuoden 1992 (edellisen korotuskerran) tasolle. Samalla opiskelijaruuan tuottajille annettiin oikeus nostaa opiskelijaaterian hintaa. Toisesta taskusta sisään, toisesta ulos.
Mutta hei, mehän nostettiin opintorahaa!
Valitettavasti Suomessa ei jatkossakaan voiteta vaalja kertomalla kuinka paha olo osalla suomalaisia on. Toivottavasti media ei kuitenkaan unohda heitä, vaikka hallitus siihen haluaa painostaa.

Pääsiäismuistoja
Pääsiäislauantaina pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni kuuntelemaan livenä Giovanni Battista Pergolesin mestariteosta Stabat Mater. Pergolesin versio Stabatista on ollut minulle henkilökohtaisimpia teoksia aina pääsiäisestä 2000, jolloin ensimmäistä kertaa kuulin sen aloitusosion Classic FM:n listaohjelmassa.
Seuraavana päivänä kävin ostamassa sen levyllä.
Pergolesi oli kuollessaan 26-vuotiaana tulevaisuuden lupaus, tunnettu ennen kaikkea koomisista oopperoistaan. Viimeisenä työnään sävelletty Stabat Mater oli tilaustyö San Luigi di Palazzon veljeskunnalle. Munkkien mielestä lopputulos oli kuitenkin liian hilpeä, eivätkä he sitä ottaneet käyttöön.
Pergolesin Stabatissa on monta erinomaisen koskettavaa osaa. Elämäniloiset, jopa hilpeät osat vuorottelevat saumattomasti synkkien ja surullisten kanssa. Kaiken kruunaa viimeinen quando corpus morietur jonka surumielinen seesteisyys saa aina kylmät väreet liikkeelle.
Kuolevan tulevaisuuden lupauksen viimeisissä sanoissa on valtavaa vilpittömyyttä, rehellistä kohtaloon taipumista ilman katkeruutta. Kun ruumiini kuolee, suo sielulleni annettavan Paratiisin kunnia.
Jos joskus käyttäisin niin perihienostelevaa termiä kuin puhutella, sanoisin että kohta on aina puhutellut syvästi minua. Jos nyt joutuisin luopumaan maallisesta vaelluksestani, voisinko olla yhtä seesteinen ja nöyrä? Minä joka en todellakaan ole oman aikani (enkä ehkä tulevaisuudenkaan :) nero ja suuri lupaus?

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008
Kesätyöt on p*******ä
Kesäopinnot on ylivoimaisesti suurin epäkohta suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä.
- Miksi meille puhutaan kokoaikaisesta opiskelusta, kun kuitenkin meidät potkitaan pellolle vähintään kolmeksi kuukaudeksi vuodessa. Jopa KELA ottaa lähtökohdakseen, ettei opiskelija suinkaan opiskele kesällä. Siispä opintotuen maksamisen voi lopettaa ellei opiskelija erikseen muuta toivo. Tilanne olisi sama, jos työttömälle sanottaisiin toukokuussa, että "hanki sitten töitä itsellesi kesäksi, työttömyyskorvauksia emme ainakaan maksa".
- Tämä antaa kouluille tekosyyn olla järjestämättä opetusta kesällä. Yliopiston opetushenkilökunta on ns. kokonaistyöajan piirissä, joten heillä ei ole mitään lähtökohtaista oikeutta vaatia kesäkuukausia lomaksi. Itse asiassa suuri osa henkilökunnasta työskentelee myös kesäisin. Heitä ei vain kiinnosta opettaminen, koska kesällä on mukavampi tehdä omaa tutkimusta.
- Kaiken lisäksi useissa korkeakouluissa jopa kesäaikainen opiskelu tenttimällä on tehty vaikeaksi, jopa mahdottomaksi. Esimerkiksi Vaasan yliopiston järjestää koko tulevana kesänä tasan yhden kesätenttipäivän. Kuinka hankit siinä kolmessa tunnissa ne tarvittavat 9 opintoviikkoa?
- Lisäksi opiskelijat ryntäävät kaikki yhdellä kertaa työmarkkinoille. Jokainen taloustiedettä lukenut tietää, mitä tapahtuu jos työn tarjonta moninkertaistuu samalla kun kysyntä pysyy ennallaan (ja jopa laskee monilla aloilla). Palkat ja muut työehdot joustavat ja kesätyöntekijät ovatkin paitsi alipalkattuja, monesti suoranaisen riiston kohteena.
- Samalla nuori joutuu ottamaan vastaan minkä tahansa työpaikan selvitäkseen kesästä. Mäkkärin kassa, Prisman lihatiski, kaupungilla kukkia istuttamassa... siinä sitä akateemiselle työkokemusta kerrakseen.
Kesätyöjärjestelmämme kaipaa melkoista vallankumousta!

tiistai 11. maaliskuuta 2008
Kokoomusnuorten nyrkit heiluivat...
Samalla kun me tarjosimme viihdettä Oulun nuorisolle, Kokoomusnuoret tarjosivat vauhtia ja äksöniä Himoksella. Kokkarinuorten tapahtumassa joku kohtuukännissä ollut porvari oli vetänyt toista turpaan.
Kokkarinuorten tuore pääsihteeri kommentoi tapahtunutta seuraavasti:
"Meillä on jatkossa kyllä keinot estää talvipäiville kuulumattomien henkilöiden pääsy mukaan ja puutumme kyllä alkoholin käyttöönkin"
Linkki Iltalehden juttuun.
Hyvä vitsi, Esa*. Luuletko tosiaan että kokkarinuoret tulevat Jämsään asti kuuntelemaan Laitinen-Pesolan luentoa ay-liikkeestä?
*Kokoomusnuorten liiton pääsihteeri Esa Aula oli Vaasassa samassa fuksiryhmässä kanssani. Pienet piirit ne on politiikassakin :).

maanantai 10. maaliskuuta 2008
Takki tyhjeni
Oulun keikka vei mehuja, vaikka oma osuuteni olikin varsin pieni. Illan yleisötilaisuus toi mukanaan sekä pettymyksiä että onnistumisia. Noin 100 hengen yleisö oli minulle pieni pettymys. Sen sijaan 14 uutta jäsentä oli tuosta määrästä loistava saavutus!
Kiitokset valtavasta työstä kuuluu toiminnanjohtajallemme Lauralle, sekä Oulun energisille naisillemme Ennille ja Riitalle!
Kokonaisuuteen ei todellakaan voi siis olla pettynyt, etenkin kun kaiken ohella pidettiin mielestäni hyvä hallituksen kokous, jossa oli myös aikaa keskusteluille. Seuraava hallitus+yleisötapahtuma onkin sitten 17.5. Joensuussa. Ajatuksia siitä kuinka tapahtumasta saadaan vielä hienompi ja spektaakkelimaisempi on jo paljon joten odotettavissa on hieno ilta!
Sitä ennen tällä viikolla tapaamme eduskuntaryhmämme Helsingissä. Aiomme olla liekeissä kun esittelemme kunnianhimoiset tavoitteemme ja tarjoamme uudenlaista yhteistyökuviota kansanedustajillemme.
Loppuun vielä muistoja 10 vuoden takaa. 10 vuotta sitten Nightwish oli julkaissut ensimmäisen albuminsa (joka löysi tiensä lähes välittömästi myös omaan hyllyyni) ja veti myös Jyväskylässä keikan yhdessä toisen tulokasbändin, Children of the Bodomin kanssa.
The Carpenter on yksi Nightwishin alkutaipaleen hienoista biiseistä.

torstai 6. maaliskuuta 2008
Arvosana!
Vuoden ensimmäinen Arvosana ilmestyi eilen. Mielestäni se näytti hyvältä, vaikka paljon työtä on vielä tehtävänä ennen kuin ollaan tasolla jolla haluan sen olevan.
Uusi päätoimittaja Irene Naakka teki loistavan työn Arvosanan saamiseksi valmiiksi. Aikataulu ensimmäisen lehden tekemiselle oli todella tiukka ja apua ei juurikaan tullut miltään suunnalta. Kaiken lisäksi Irene tuli päätoimittajaksi koko puolueen ulkopuolelta!
Puolueen ja KD Nuorten rutiineihin tottumattoman henkilön valitseminen päätoimittajaksi oli riski, mutta tietoisesti otettu. Halusin henkilön, joka osaa ihmetellä meitä ja tapaamme tehdä asioita, näkee kaiken normaalin henkilön silmin ja uskaltaa kysyä miksi kaikki KD:ssa näyttää siltä kuin näyttää.
Niin KD kuin Nuoretkin pitää sisällään valtavan määrän erilaisia poliittisia näkemyksiä ja linjauksia. Meiltä on loikattu (niin korni esimerkki kuin tämä onkin :) niin kommunisteihin kuin kokoomukseenkin. Arvosanasta pitäisi tulla lehti, joka tuo tämän moninaisuuden esille avoimesti ja ylpeästi.
Monimuotoisuus on meille suuri voimavara, jos vain ymmärrämme itse arvostaa sitä. Puolueen ulkopuolelta tulevana Irene varmasti osaa tuoda moninaisuutemme rakentavasti esille.

Uskonnolla jatketaan
Jo kolmas uskontoa käsittelevä blogiteksti lähes peräperään. Mikähän lie, kausi menossa?
Ainejärjestö puolueen sähköpostilistalla oli kuitenkin tullut kutsu suureen väittelyiltaan ensi viikon perjantaina. Yksi väittelyn aiheista on muusikko Joel Melasniemen ja kappalainen Eivor Pitkäsen välillä aiheesta onko uskontoja kunnioitettava?
Kysymys on absurdi. Moniarvoisessa yhteiskunnassa olisi johdonmukaista jatkaa kysymyksillä onko etnistä ryhmää kunnioitettava?, onko seksuaalista suuntausta kunnioitettava? sekä onko aatteellista tai poliittista vakaumusta kunnioitettava? Aion mennä kyseiseen tilaisuuteen kuuntelemaan, sekä mahdollisesti esittämään edellä olevat kysymykset.
Kiihkoateisti Dawkinsin pseudotieteellisessä teoksessa Jumalharha esitetty ajatus maltillisista kirkkokunnista kiihkoainesten suojelijana lienee kysymyksen taustalla. Voin myöntää etten tunne ajatuksen historiaa pidemmälle, mutta tiedän sen olevan tieteellisen tutkimuksen valossa väärä. Maltillisten kirkkokuntien tukeminen vähentää tutkimusten mukaan uskonnollisen aineksen radikalisoitumista, uskontojen sortaminen puolestaan lisää sitä.
Kuvitteleeko joku tosissaan, että moniarvoinen yhteiskunta voi toimia, jos kukaan ei kunnioita toisin ajattelevia?

Kohtaaminen Krishna-munkin kanssa
Olin tänään matkalla haastatteluun (Jyväskylän ylioppilaslehti joka myös Jylkkärinä tunnetaan haastatteli minua lyhyttä juttua varten) kun Kauppakadun yläpäässä törmäsin suomalaiseen Krishna-munkkiin. Munkki tarjosi minulle pitkään kirjoja tai luomukeksejä ostettavaksi.
Valitettavasti minulla ei ollut rahaa, olisin muuten ostanut jonkun jumalaisen gurun kirjoittamia ajatuksia sisältävän kirjan. Huomattuaan ettei saa kirjaa myydyksi, siihen asti kohtelias munkki käveli nopeasti pois sanaakaan sanomatta.
Tutkimusten mukaan uskonnollinen monimuotoisuus lisää ihmisten kiinnostusta hengellisyyttä kohtaan. Samaan tapaan kuin nykypäivän monopolisoitu politiikka ei kiinnosta kansalaisia, yhden valtionkirkon asema vie kiinnostuksen ihmiselle luonnollista hengellisyyttä kohtaan.
Vaihtoehdot lisäävät kokonaiskysyntää, minkä todistaa hyvin Yhdysvallat, joissa ei ole koskaan ollut valtionkirkkoa. Tuoreimman The Economistin artikkeli aiheesta.
Uskonnollisen monimuotoisuuden hyväksyminen on edellytys sille, että tulevaisuuden (entistäkin) sekulaarimmassa yhteiskunnassa uskonnonvapautta ylipäänsä kunnioitetaan.

tiistai 4. maaliskuuta 2008
Elämää korven metropolissa
Ossi Östin kolumni päivän Kauppalehdessä kertoo Jyväskylän olevan korven metropoli, joka "näyttää surkean pieneltä, matalalta ja metsäiseltä". Korkeat kerrostalot ovat nekin virheitä, koska sijaitsevat väärässä paikassa, järven rannassa. "Jyväskylän paikallisherkkuja ovat kebabit, pizzat ja osuuskaupan ketjukuppiloiden puolivalmisteet" Öst sivaltelee.
Metropolin syke on Östiltä kadoksissa, olisi kirjoittajan arvioiden mukaan vaatinut Muuramen, "tuon Keski-Suomen Kauniaisten," liittämistä mukaan metropoliin.
Suhtautumalla sopivasti huumorilla kritiikkiä on hauska lukea. Valitettavasti kaikki Kauppalehden lukijat eivät varmasti suhtaudu siihen huumorilla, vaan joku saattaa ottaa sen tosissaan.
Moneen samassa kokoluokassa kamppailevaan suomalaiseen kaupunkiin verrattuna Jyväskylä on todella sykkivä, urbaani ja kehittyvä. Oikea kysymys onkin, mitä Jyväskylässä pitäisi olla, jotta se kelpaisi myös Östille?
Helsingissä syödään tasan tarkkaan yhtä paljon kebabia, pizzaa ja hampurilaisia kuin Jyväskylässäkin. Vaikka high-endiä Jyväskylästä on vaikea löytää (sellainen ravintola, kuin vaikka Vaasassa on Bacchus ja Gustav Wasa, todella puuttuu Jyväskylän katukuvasta!) ei keskiverto helsinkiläinen siellä söisi kuitenkaan, jos tänne vahingossa sattuisi päätymään Östin artikkelin luettuaan.
Entä oopperat, museot, teatterit, kaikki ne mestat joiden edessä lukee "kansallis". Jyväskylä ei kykene kilpailemaan pääkaupungin kanssa kulttuuritarjonnassa. Kuinka pystyisikään, kun kyseiset rakennukset Helsinkiin on rakennettu maakunnista kupatulla rahalla, niitä pyöritetään maakunnista kupatulla rahalla, ja niissä käyvät maakuntien rahalla kustannetut valtion virkamiehet.

maanantai 3. maaliskuuta 2008
Pitääkö uskontoa opettaa kouluissa?
Tämän päivän Helsingin Sanomat nosti (jälleen kerran) esille sen, kuinka koulujen aamunavauksissa saattaa olla uskonnollista sisältöä, mikä ei tietenkään miellytä ateistiperheiden lapsia. Vaikka ateistilasten oikeuksia tulee kunnioittaa siinä missä muidenkin, en ymmärrä kuinka tämä (jälleen kerran) kääntyi keskusteluksi uskonnonopetuksesta kouluissa.
Uskonto on eritäin tarpeellinen oppiaine koulussa.
- Ensinnäkin opetus ei ole ollut tunnustuksellista vuosiin, vaikka näkökulma edelleen on "oman" uskonnon. Se ei eroa mitenkään siitä että meillä Suomen historia on kohtuuttoman paljon esillä koulussa verrattuna vaikkapa Indonesian historiaan. Indonesiassa on muuten noin 235 miljoonaa ihmistä. Karkeasti 47 kertaa Suomen väkiluku.
- Koulun pitäisi olla yleissivistävä. Kuinka tämän päivän globaalia maailmaa voi ymmärtää ymmärtämättä uskontoa?
- Lukion oppimäärään kuuluu pakollisena esimerkiksi biologian kurssi jonka sisältöön kuuluu kasvien ja eläinten soluhengitys. Sen sijaan maailmanuskontoja käsittelevä kurssi on vapaaehtoinen. Ehkä se olen vain minä, mutta ymmärrys vieraita uskontoja kohtaa on avartanut myös vieraiden kulttuurien ja maailman poliittisen tilanteen ymmärrystä. Soluhengitystä en ole toistaiseksi tarvinnut.
Ennen kaikkea, uskonnonvapaus tarkoittaa myös positiivista uskonnon vapautta. Miksi uskonnottoman vähemmistön pitäisi saada estää enemmistön uskonnon mukaisten aamunavausten pitäminen?
Moniarvoisessa yhteiskunnassa lähtökohtana voi olla ainoastaan kaikkien ryhmien laajin mahdollinen oikeus elää oman arvopohjansa mukaista elämää.

Uusi työnantajani
on Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta.
http://www.jyy.fi/fi/etusivu/?id=9&selArticle=69

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)